keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Helppo elämä


Kouluasioilla tämänkin päivän blogimerkintä jatkuu. Odottakaa muutama päivä, kyllä tämä innostus tästä laantuu.

Tänään testattavana oli Advertising and Sales Promotion -opintojakso, jota ei alkuperäisessä kurssisuunnitelmassa edes ollut. Kurssi vaikutti erittäin asialliselta ja omaankin työhön täydellisesti sopivana, mutta Anonyymejä kotikiusattuja lainaten: Tuttua, tuttua! Onneksi on viikko aikaa miettiä lopullisia kurssivalintoja.

Ja nyt kouluasioista ihan muihin ajatuksiin, joista ensimmäisenä on pakko kehua kaikkia netin palveluja. Näin ulkomailla on aivan mahtavaa, että netin kautta voi esimerkiksi katsoa Suomessa samanaikaisesti esitettäviä tv-sarjoja ja kuunnella radiota netin välityksellä. Aloin ennen tänne lähtöä seurata MTV3:n Helppo elämä -draamasarjaa ja tietysti jäin koukkuun. Täytyy sanoa, että on todella hyvää palvelua Maikkarilta, että viimeisin jakso on katsottavissa netti-tv:ssä aina seuraavan viikon ajan. Aamuisin kahvinjuonnin ja muun valmistautumisen lomassa kuuntelen Ylen nettiradioita, mitä kanavaa milloinkin.

Televisiota en ole vielä viitsinyt edes avata, sillä kaikki televisio-ohjelmat on täällä dupattu. Tosin telkkaristani ei näy muuta kuin lumisadetta, sillä kyseisestä masiinasta puuttuu kaapelijohto.

Ensi viikolla menemme isolla tyttöporukalla katsomaan balettia "Bolero - Carmina Burana". Tänään haimme näytökseen liput, ja samalla ikuistin Pécsin kansallisteatterin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti