Huominen tulee ajallaan

Viimeinen ilta, ja aamulla lähtö. Pari päivää on mennyt lähtövalmisteluissa: ihmisten tapaamisessa, viimeisten ostosten tekemisessä, kämpän siistimisessä, pakkaamisessa ja viimeistä kertaa paikkojen katsomisessa. Mihin tahansa tällä viikolla olenkin mennyt, ajatuksissa on, että tämä on nyt se viimeinen tässäkin paikassa.

Oheisen kuvan kadunpätkä on yksi minulle tärkeimmistä paikoista täällä, sillä olen käynyt hellimässä itseäni keltaisen talon kauneushoitolassa viikottain siitä lähtien kun muutin omaan asuntooni. Tänään oli sielläkin se viimeinen kerta.

Pieni pala elämää Unkarissa on ollut yksi elämäni parhaimpia. Olen saanut paljon uusia ystäviä, kokenut mahtavia asioita, nähnyt ihania paikkoja ja oppinut elämästä, niin omasta kuin muidenkin.

Kun tammikuussa lähdin Suomesta, hyppäsin johonkin täysin tuntemattomaan. Uusi maa, uusi kaupunki, uusi kulttuuri, uudet ihmiset - kaikki oli uutta ja pienet arkiset rutiinitkin piti rakentaa alusta asti uusiksi. Olin täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella ja se kuulkaa tekee meille ihmisille hyvää. Kaikki on mennyt enemmän kuin todella hyvin, ja tauko töistä ja mahdollisuus keskittyä pelkkään opiskeluun ja omaan itseensä uudessa ympäristössä on ollut aivan uskomaton kokemus. Sellainen, mitä kaupasta ei rahalla saa. Pitäisi vain useammin uskaltaa heittäytyä ja toteuttaa haaveitaan. Kerran me vain täällä elämme.

Mutta ihan mukavaa palata kotiinkin. Vähän jännääkin. Niin paljon on kaikkea tulevaa kivaa Suomessa, ja se on kivaa.

"Eilistä ei saa takaisin... Huominen tulee ajallaan. Vietä siis tämä päivä parhaalla mahdollisella tavalla." Kiitos R-ystäväni ihanasta ja lohduttavasta kortista, joka tuli kuin tilauksesta juuri tänään :-)

Mukava se on reissulta kotiakin palata

Sarajevo oli ihan mahtikaupunki. Tykkäsin aivan älyttömästi! Ensimmäinen päivä meni kävellessä ja katsellessa ja ostellessa... Vanhankaupungin tunnelmallisissa kojuissa ja kujissa sai tosiaan rahaa niin kivasti menemään, että vanhat farkut oli pakko jättää kyydistä, ei vain enää mahtunut mukaan.

Ja ne kaupunkia ympäröivät vuoret, voi huhhuh. Ei tarvinnut kauaa miettiä, jäädäkö vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Hotellissakin oli vielä tilaa ja paluujunalippua en ollut ehtinyt ostaa. Tenttimateriaalitkin olivat mukana matkassa. Sitä paitsi Unkarissa oli maanantaina pyhäpäivä, joten eipä täällä olisi mitään ihmeellistä tekemistä ollutkaan. 

Ylimääräisen päivän kulutin tutustumalla kaupungin historiaan ensin historiamuseossa ja sen jälkeen opastetulla kierroksella tunnelimuseossa. Kapea tunneli kaivettiin Sarajevon piirityksen aikana lentokentän ali, ja se oli ainoa yhteys YK:n huoltolentojen lisäksi ulkomaailmaan. Hurjia ja hirveitä asioita ja kohtaloita. Ja tästä kaikesta ei ole kuin viitisentoista vuotta. Oppaamme oli ihan huippu. Hän kierrätti meitä pikkubussilla ympäri kaupunkia näyttäen samalla muitakin paikkoja ja kertoen omia, teini-ikäisen muistikuvia sodasta.

Sarajevosta lähtee Pécsiin päivittäin juna aamuseitsemältä - tai Budapest sen lopullinen määränpää on. Matka kesti reilu kahdeksan tuntia. Passiin tuli sen päivän aikana useita leimoja, sillä juna meni tietysti Kroatian läpi ennen Unkariin tuloa. Oli kyllä mahtavaa palata takaisin kotiinkin. Voi sitä ihanaa tunnetta, kun junan ikkunasta alkoi näkyä tuttu kaupunki tv-torneineen ja vuoren rinteillä näkyvine punakattoisine taloineen. Ihana Pécs :-)

Unkarin-elämää on jäljellä enää kaksi kokonaista päivää. Yritän viimeisinä päivinä imeä tästä kaupungista kaiken ihanan mukaani. Auringostakin on tullut nautittua tuntitolkulla, ihan vain varastoon.

Matkalla Sarajevoon

Läksyt on nyt tältä keväältä luettu. Tenttikin meni kait ihan hyvin. En muuten ole tainnut muistaa kehua, että sain Strategic Human Resource Management -tentistä ja kurssista vitosen. Se oli siis se, joka oli heti koeviikon aluksi vieraideni vielä ollessa täällä. Ihan jees.

Mutta back to Belgrad-Sarajevo-turneelle. Bussimatka Belgradista Sarajevoon kesti noin seitsemän tuntia. Serbian puolella maasto oli melko tasaista peltomaisemaa. Tien vartta reunusti aika ajoin pieniä maalaiskyliä. Oikein siistiä ja pihat kauniisti hoidettuja. 

Rajan yli Bosnia-Hertsegovinaan mentiin Zvornik-nimisen kylän kohdalta, tai ainakin sen niminen kyltti oli tien varressa. Heti rajan toiselta puolelta alkoivat huikeat vuorimaisemat. En voinut kuin ihastella ja ihmetellä. Ja jos nyt oikein ymmärsin, ne ovat korkeimmat Bosnia-Hertsegovinan vuoret. Ja sitä maisemaa jatkui aina Sarajevoon asti eli koko 3,5 tuntia. Tie oli todella kapea ja mutkikas, välillä mentiin tunneliin, ja teiden vartta reunustivat kauniit jokimaisemat. Harmi vain, että jossain vaiheessa matkaa tuli pimeää.

Mutta ennen pimeää, ja onneksi tosiaan ei ollut vielä pimeää, tapahtui aika "hauska" juttu, sillä olin yhdellä epävirallisella vessatauolla jäädä bussista. Yritin vielä olla nopea, mutta kun tulin ulos vessasta, joka oli siis sellainen pelkkä reikä lattiassa, bussi jo lähtikin liikkeelle. Baarin terassilla olevat nuoret miehet huomasivat tilanteen ja alkoi kova mekkala samalla kun minä juoksin laukku olalla korkokengät jalassa bussin perään. Jossain vaiheessa jo pysähdyinkin ja luovutin, sillä todella näytti siltä, että sinne se nyt meni. Onneksi kuski kuitenkin huomasi meikäläisen ja pääsin kyytiin. En edes kauheasti pelästynyt, nauratti vain koko tilanne. Vaikka olisihan siinä ollut järjestämistä, että olisin päässyt sieltä kyläpahasesta Sarajevoon, jonne oli vielä 2,5 tunnin ajomatka.

Hotellini oli aivan vanhan kaupungin kupeessa. Mutta kun oli pimeää, enpä juuri mitään ehtinyt enää sinä yönä nähdä. Aamulla kun avasin hotellin verhot, olin pyörtyä. Aivan uskomattoman upeat vuoret reunustivat koko kaupungin.

Jotenkin tuntuu nyt siltä, että tästä reissusta riittäisi tarinaa kirjaksi asti ja koska en nyt millään osaa kiteyttämisen jaloa taitoa, lopetan tältä erää tähän ja jatkan Sarajevosta vielä seuraavassa postauksessa. Se kaupunki on sen ansainnut.

Oheinen kuva on otettu bussista jossain päin Bosnia-Hertsegovinaa ennen vessaepisodia.

Rohkeus palkitaan

Matka onnistui yli kaikkien odotusteni. Olen niin tyytyväinen, että uskaltauduin yksin reissuun. Näin ja koin asioita, joita en unohda koskaan. Ja tulin kotiin tosiaan vasta tänään, sillä päätinkin jäädä Sarajevoon vielä yhdeksi ylimääräiseksi yöksi, sillä kaupunki oli niin upea ja siellä oli todella paljon nähtävää!

Lähtö Budapestiin keskiviikkoiltana ei ollut järin mielekäs edellisillan aamuun asti juhlimisen jälkeen. Yöjuna Budapestistä Belgradiin oli myös niin jännittävä kokemus, että kunnon yöunia ei sinäkään yönä tullut nukuttua. Onneksi hytissäni oli kaksi muutakin naista, yksinään olisi ollut melko orpo olo. Konduktöörikin varoitteli jo asemalla junavarkaista. Toinen kanssanaisista oli menossa Thessalonikiin asti, jossa häntä odotti moottoripyörä ja moporetki. Cool!

Junamatka meni lopulta turvallisesti laverilla torkkuessa. Jossain vaiheessa keskiyöllä rajamiehet ensin Unkarin puolella ja hetken päästä Serbiassa kävivät herättelemässä passintarkastukseen, mutta muuten saimme olla rauhassa.

Hotellin kanssa kävi hyvä tuuri, sillä sain huoneen jo heti aamuseitsemältä ja pääsin vielä aamiaisellekin veloituksetta. Vettä satoi lähes kaatamalla aamusta lähtien ja pakko oli käydä ostamassa pikkupikkukesävaatteiden suojaksi pitkähihaista päälle. Tuli ihan kotoinen suomalainen kesä mieleen siellä kylmässä ja sateessa talsiessa.

Belgrad ei ole mikään järin kaunis kaupunki lukuunottamatta kävelykatualuetta ja hienoa linnoitusta, joka on kuin meidän Suomenlinnamme. Ja kauniita ortodoksikirkkoja, joista yksi on maailman suurin sellainen. Näytti muuten olevan edelleen keskeneräinen!? Mutta karuudesta huolimatta kaupunki oli jotenkin todella mielenkiintoinen ja kiehtova. Pientä päänvaivaa aiheuttivat ainoastaan kyrilliset kirjaimet esimerkiksi kadunnimissä, sillä karttaan ne oli merkitty latinalaisin aakkosin. Sodan jälkiä ei kaupungissa enää näkynyt muutamaa rakennusta lukuunottamatta, tai sitten ne eivät vain osuneet kohdalle.

Belgradin jätin taakseni perjantai-iltana ja suuntasin bussilla kohti Sarajevoa. Se on toisen postauksen paikka, sillä nyt on pakko alkaa lukea huomiseen Global Marketing -tenttiin. 

Biletystä ja luonnon ihmeitä

Päivät vain menevät, vaikka mitään sen kummempaa ohjelmaa ei olekaan. Sää on ollut niin helteinen, ettei päiväsaikaan oikein jaksakaan tehdä mitään järkevää. Ymmärrän tällä hetkellä oikein hyvin etelän ihmisiä, jotka elävät pääsääntöisesti ilta- ja yöaikaan ja aloittavat syömä- ja muut puuhat, kun me pohjoisen ihmiset menemme nukkumaan.

Keskiviikkona olimme suomalaistyttöporukalla ensin syömässä ja sen jälkeen tulimme jatkojen jatkoille asunnolleni. Täällä sitten tanssimme kaikkien mahdollisten suomibiletysbiisien tahdissa Kikasta lähtien itsemme hyvälle tuulelle ja suuntasimme asuntolan lähellä olevalle Sörház-yökerhoon, joka oli aivan järkyttävä hikinen luola.

Toissailtanakin innostuimme lähtemään viihteelle. Tai se oli ihan suunniteltu juttu, sillä tämä viikonloppu oli viimeinen yhteinen mahdollisuutemme. Osa porukasta lähtee jo ensi viikolla kotiin tai viettää muissa maisemissa viimeiset viikonloppunsa. Tehdessämme lähtöä asuntolaan koimme jotain ennennäkemätöntä. Taivas räjähti, vettä tuli kaatamalla, tuuli rajusti ja taivas oli liekeissä salamoista. Täällä sitten odottelimme viinilasien ääressä sään selkeytymistä, sammutimme valot ja katselimme luonnon ihmettä silmät suurina. Uskomatonta!

Yökerhot ovat täällä auki aamukuuteen ja loppuun asti mekin Cyranossa viihdyimme, tietysti... Ja ammulla kävimme lähipullakaupasta hakemassa pullat ja sämpylät mukaamme ja keitimme aamukahvit. Eilen illalla ei sitten maistunutkaan enää muu kuin ruoka ja uni ja lupaus siitä, että nyt saa biletykset taas vähäksi aikaa riittää. Kunnon elämä kutsuu ja alkaa valmistautuminen koti-Sumeen.

Ennen sitä suuntaan muutamaksi päiväksi reissuun. Keskiviikkona yöjunalla Budapestistä Belgradiin, siellä pari päivää ja bussilla Sarajevoon, jossa parin yön jälkeen sunnuntaina junalla takaisin kotiin. Sitten onkin enää viikko peetsiä jäljellä. Surullista. Todella surullista.

Ohessa yksi tällä viikolla aamukävelyllä ottamani kuva tästä ihanasta kaupungista. Katedraalin tornien vieressä näkyvä tie johtaa asuntolalle.

Tyttöjen viikonloppu

Ihana tyttöjen viikonloppu takana! Perjantaina katsastettiin Budapest kauppahalleineen ja linnavuorineen, mutta muu osa pitkästä viikonlopusta meni kuumassa, helteisessä Pécsissä. Lauantaipäivään käytiin hakemassa vauhtia vuorella olevasta Kikelet-hotellista. Se se vain on aina yhtä vaikuttava paikka!

Terassien penkkejäkin tuli kulutettua ihan kiitettävästi, mutta mikäs sen ihanempaa hottiakin hotimmassa kesäsäässä. Muutaman asteen naiset taisivat olla tänään lähtiessään paahtuneempia kuin tänne tullessaan.

Koeviikko alkoi raa'asti heti aamulla Strategic Human Resource Management -kokeella. Ihan käsittämättömän härdellin sekä opettaja että oppilaat saivat aikaan. Ensin osalle porukasta jaettiin koepaperit ja hetikohta ne kerättiin pois, sillä kopioita ei ollutkaan tarpeeksi. Ja voi hyvänen aika, mikä säpinä luokkahuoneessa alkoi open poistuttua niiden ympärillä, jotka olivat ehtineet nähdä kysymykset. 

Lopulta tilanne rauhoittui, mutta vaikka kuinka ope yritti olla tarkkana, moni onnistui silti lunttaamaan tai kuiskimaan vierustoverinsa kanssa. Tiedä sitten, oliko siitä heille enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta meikäläinen ainakin yritti pärjätä ihan omilla, joskin melko huonoilla eväillä. Toivotaan kuitenkin parasta.

Nyt onkin sitten lepoa ja rentoutusta monta päivää. Viimeinen tentti on vasta kesäkuun alussa.

Puhutaan unkaria

Huhheijaa, miten jännä päivä oli eilen. Unkarin kielen koe alkoi kirjallisella osuudella, mikä ei aiheuttanut ihme kyllä suurempia etukäteispaineita. Sen sijaan suullinen testi sai hermot herkiksi. Olimme saksalaisen kurssikaverini kanssa aivan tuskissamme odottaessamme vuoroamme kahden opettajan tentattavaksi. Tunne oli vähän samanlainen kuin hammaslääkärille meno. Pelko, inhotus ja epätoivo.

Keskustelunaihe arvottiin neljästä etukäteen annetusta aihealueesta. Kävi aivan mieletön tuuri, sillä sain aiheeksi helpoimman eli "minä ja perheeni". Osasin höpöttää tarpeelliset sanat vitosen arvosta, ja koska kirjallisesta sain nelosen, koko kurssin kokonaisarvosanaksi tuli vitonen. Eikä edes tarvinnut turvautua tekaistuihin perhekuvauksiin, kuten eräs hollantilainen kanssaopiskelija, jonka kaikki perheenjäsenet olivat muka lihavia ja sinisilmäisiä.

Olo oli kokeen jälkeen aivan hervoton, vaikkakin helpottunut. Kävimmekin porukalla laskemassa pulssia koulun viereisessä lähikapakassa palinkan ja unicumin avittamina. Ilmassa oli myös hieman haikeutta, sillä tapaamisemme oli viimeinen. Tulee ihan ikävä meidän loistoporukka :-(

Asuntolassa oli tiistaina Euroviisukatselmukset. Olisimme kovasti halunneet äänestää Waldoa, nyt kun se Unkarin-liittymällä olisi ollut mahdollista, mutta emme löytäneet mistään numeroa, johon olisi voinut soittaa tai tekstata. Onneksi Suomi pääsi jatkoon ilman meidänkin ääniämme. Lippispää-Waldomme ei tainnut vakuuttaa muiden maiden opiskelijoita, sillä esityksen aikana penkkirivistöstä kuului kummallista tirskuntaa...

Huomenna on aikainen herätys, sillä juna lähtee Budapestiin klo 5.24. Tervetuloa äippä ja serkku, huomenna nähdään :-)

Verenluovutusta

Hurjan kiva viiniretki ja helteinen viikonloppu takana! Perjantaina Unkarissa oli jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä rautatielakko, joten matkasimme Villányyn tilausbussilla. Ei mikään uudenkarhea menopeli ilmastoineen tai vessoineen, joten menomatkalla pääsi mukavasti myös saunatunnelmaan. Ensimmäinen asia, josta matkanjärjestäjä viininmaistajia muistutti, oli bussiin oksentaminen. Siis että jokainen joisi vain sen verran, että tulomatkalla ei mielellään antaisi ylen, tai jos antaisi, oksentaisi johonkin astiaan.

Rajattoman juomisen lisäksi illan ohjelmaan kuului hauskaa yhdessäoloa ja turinointia. Yllättävän monia uusia tuttavuuksia ja mielenkiintoisia asioita sitä ehtiikin yhden illan aikana saada ja kuulla. Varsinkin kaksi portugalilaista sairaanhoitajaopiskelijaa olivat piristävää seuraa, ja tulomatkalla bussissa laulettiin tyttöjen johdolla niin kovaa lissabonilaisen SLBenfica-jalkapallojoukkueen kannatuslaulua, että bussikuski pysäytti jopa bussinsa tienvarteen. Ei kuulemma pystynyt ajamaan niin kovassa metelissä!?!!

Täällä on ollut taas viime päivinä aivan mielettömän sairaan ihanan kuuma. Vielä illallakin hien saa pintaan pikkutopissa. Sää olikin muuten yksi niistä tärkeistä puheenaiheista viinitilalla. Moni opiskelija aikoo etsiä aikanaan töitä oman maansa ulkopuolelta, mutta Pohjoismaihin muun muassa portugalilaiset uudet ystäväni eivät mistään hinnasta pyri. Ja syynä on meidän sää. Enkä ihmettele yhtään!

Eilen kävimme suomalaisporukalla Apollo-elokuvateatterissa katsomassa Man on wire -dokumenttielokuvan. Meinasi elokuva jäädä ihan viimeminuuteilla näkemättä, sillä päivällä alkanut nenäverenvuoto alkoi uudestaan juuri ennen elokuvaa. Pelästyin epätavallisen pitkään kestänyttä vuotoa jo päivällä niin paljon, että oli ihan pakko soittaa suomalaiselle opiskelijakaverille, vaikka mitäpä hän nyt pystyi tekemään muuta kuin olemaan henkisenä tukena :-) 

Ilta olisi jatkunut vielä asuntolassa palinkanmaistajaisilla, mutta ne jäivät tällä kertaa meikäläiseltä väliin. Ihan hyvä, sillä tänään on ollut kädet täynnä kouluhommia. Viimeinen kouluviikko alkaa huomenna, ja sen jälkeen tenttijakso.

Illaksi kotiin

Nähtiinpä edes yksi peli telkkarista, mutta ei siitä sitten sen enempää. Tai sanonpa vielä sen verran, että naureskelimme vielä ennen peliä Suomen joukkueen pelipaitojen Finnair-sloganille. Että onpa hyvä, että slogan "Direct way to Asia" ei ole se perinteinen "Illaksi kotiin"... 

Organizational Behavior -kurssi oli kyllä yksi erikoisimmista ikinä. Meitä oli kurssilla vain kolme opiskelijaa, jokainen piti kaksi esitystä valitsemistaan aiheista ja thätsit. Vitonen tuli, mikä on tietysti hienoa, mutta enpä nyt tiedä, jäikö kurssista kovin paljon mitään käteen - tai siis päähän. Ja kuitenkin neljä opintopistettä.

Huomenna olisi lähtö Villányn viininmaistajaisretkelle, mutta vieläkään kukaan ei ole kertonut, monelta ja mistä lähdetään. Kaikki aikanaan... Retkeen sisältyy neljän eri viinin maistelua, unkarilaisia leipiä sekä kahden muun viinin juontia niin paljon kuin maha tai pää kestää. Ja hinta on 2000 forinttia eli reilusti alle 10 euroa!

Flu

Ihan perinteisen kaavan mukaan vappu  meni lopulta täälläkin, vaikka sitä vietettiinkin vähän jälkijunassa: kuohuviiniä, jääkiekkoa ja loppuyö Cyranossa, paikallisessa yökerhossa. Toxicissa ei ollut kuin kaksi ihmistä, kun joskus kahden aikaan yöllä pääsimme liikkeelle omista pileistämme, joten rokkibaariin tutustuminen jäi edelleen väliin.

Lauantaipäivän kurkkukipu muuttui sunnuntaina flunssaksi, joka on juuri nyt siinä pahimmassa tukkosvaiheessa. Unkarin kielen opekin sanoi tänään, että Sarzsan olisi kyllä nyt parempi lähteä kotiin lepäämään. Voitte muuten varmasti kuvitella, tai ette muuten voikaan, miltä tuntuu yöllä työntää korvatulpat korviin, kun korvista lähtien kaikki paikat ovat täynnä nuhaa.

Toissa iltana yritimme isolla suomalaisporukalla löytää tästä kylästä pubia tai ihan mitä vain paikkaa, jossa olisi näytetty televisiosta Kanada-Suomi-peliä. Pääpostitalon lähellä olevassa Winston-pubissa kuulemma voi katsoa urheilua, mutta telkkarista, miltään kanavalta täällä, ei tullut Suomi-peliä... Tyydyimme lopulta omaan kisakatsomoon - tai kuulimoon, sillä emme saaneet nettitelkkariakaan toimimaan. Tänään yritämme paremmalla onnella Winstoniin.

Király-kävelykadulle on avattu jokin aika sitten uusi ravintola, Bellagio tai jotain vastaavaa italialaista. Näkyy kuvassa vasemmalla, jossa on myös terassi. Ihan kivan näköinen paikka, täytyy vielä ennen lähtöä käydä sekin testaamassa.

Vappubileet

Tietokone lakkasi eilen toimimasta ilmeisesti joidenkin päivitysten seurauksena, minkä seurauksena kone melkein lensi partsilta pihalle. Prkleen masiinat, kun ei niille osaa tehdä hädän tullen yhtään mitään! Onneksi naapuri osasi, ja kone saatiin kuntoon ennen illan peliä.

Pelit siis löytyvät netistä, kunhan tietää osoitteet. Ja edellisen blogikommentoijan lisäksi naamakirjassakin tiedetään:

http://justin.tv/fredysek10

http://www.myp2p.eu

http://adthe.net

http://televisio.dy.fi 

Äänen otimme Yleltä, joka tuli noin puoli minuuttia ennen kuvaa, mikä teki pelin seuraamisesta helppoa. Selostajien huudoista päätellen tiesimme odottaa, että kohta kentällä tapahtuu jotain jännittävää. Siitä tai epätarkasta kuvasta tai pölpötyksestä tai viinistä tai tai tai johtuen sekosimme kuitenkin lopulta eristä niin, ettemme huomanneet, että peli oli jo jatkoerässä, kun se päättyi. Sen kuitenkin tajusimme, että Suomi voitti ja se on pääasia :-)

Vappuaattona oli vaihtareiden viimeinen torstai-illan tapaaminen, johon oli valmisteltu kooste tästä keväästä. Vaikka oloa täällä on jäljellä vielä toista kuukautta, tuli jo vähän haikea fiilis.

Tänä iltana vietämme vähän useammman suomalaisen kesken omaa vappua, juomme simaa ja katsomme lätkää. Ja loppuillasta olisi tarkoitus päätyä Toxic-clubille, joka on tämän kylän ainoa rokkimesta.

Uusia kuvia ei ole edelleenkään tarjolla, joten vielä yksi kuva Balaton-reissultamme Keszthelystä.

Niin sitä pitää!

Hyvä Suomen pojat! Telkkaria ei ole, mutta onneksi on radio - ja Tami, ja Tamin prinsiipit.

Toissapäivänä jo innostuin ennenaikaisesti, kun Ylen nettisivuilla hehkutettiin, että MM-pelejä voi katsoa suorana netissä. Virittäydyin jo tunnelmaan popkornit kattilassa, mutta mitä tapahtuikaan: "Tekijänoikeudellisista syistä videon katsominen ei ole mahdollista Suomen ulkopuolella". Höh! Juuri tällaisille Suomen rajojen ulkopuolella asuville nettipalvelusta olisi ollut todellista hyötyä, mutta nyt täytyy siis tyytyä Tamin höpötyksiin. Ja lauluun, sillä hän lauloi äsken lähetyksessä maammelaulunkin suoraan kuulijoiden korviin.

Iltapäivällä auringon peitti erikoinen sääilmiö, nimittäin tummat, synkät pilvet, ukkonen ja sade. Vettä ei ole viime aikoina paljon näkynyt, joten se tekee varmasti hyvää. Kunhan nyt ei sataisi montaa päivää putkeen.

Herkuttelen vielä viime viikonlopun Balaton-reissun kuvilla. Kuva on otettu Szigligetin linnanraunioilta, ja taustalla näkyvä kukkula on Badacsony-vuori, jonka rinteillä kävimme kävelemässä.

Kummalla puolella tankki on?

Luottokorttini ei ole toiminut pariin päivään. Todennäköisesti syynä on luottorajan ylitys, joka johtunee vuokra-auton 1000 euron takuumaksusta. Onneksi on ollut käteistä mukana, etten ole joutunut noloihin tilanteisiin. Toivottavasti kuitenkin takuuraha palautuu pian käyttöön.

Vaihdoin tänään rahaa vaihtokurssilla 294 eli yhdellä eurolla sai 294 forinttia. Katselin ihan huvikseni Forexin vaihtokursseja Suomessa, ja siellä kurssi oli vain 283.

Autosta puheen ollen unohdin eilen kertoa tankkauksesta, joka sai hetkeksi koko Shellin henkilökunnan sekaisin. Ensimmäinen härdelli alkoi siitä, kun pari blondia mietti, kummalla puolella autoa tankki on. Tankkaajien hymyistä päätellen taisimme tuottaa hetkellisesti tahatonta iloa ympäristössämme.

Huoltoasemalla oli siis todellakin omat tankkaajat, jotka vielä pesivät etuikkunankin samalla vaivalla. Hyvää palvelua täytyy sanoa!

Asuntoni vuokrasopimus päättyy 3. kesäkuuta. Sain tänään sovittua vuokranantajani kanssa, että voin asua täällä lähtööni asti eli 6. kesäkuuta. Eikä tarvitse muutamasta ylimääräisestä päivästä edes maksaa mitään. Reiluja tyyppejä!

Oheinen kuva on Kaposvárista, joka sijaitsee puolessa välissä Pécsiä ja Balatonia, ja jossa pysähdyimme menomatkalla kahvilla. Kaunis kaupunki sekin.

Kuumaa huumaa Balatoonilla

Olen onnellinen ihminen. Hienon, mutta rankan Balaton-viikonlopun jälkeen esitelmät on nyt pidetty ja vatsa sekä vähän pääkin ravittu sen kunniaksi lähiterassilla.

Mistäköhän päästä alkaisi purkaa matkan tapahtumia? Aloitetaan vaikka A:sta eli autosta, joka vaihtui jostain syystä pienestä Opel Astrasta isoon Toyota Avensikseen. Vaihto isompaan samaan hintaan ei olisi voinut tulla parempaan saumaan viiden hengen suomalais-hollantilais-belgialaisporukallemme. Ajaminen sujui hyvin, eikä autokaan tainnut saada yhtään kolhua. Autossa oli loistavan kuskin lisäksi kaksi terävää ihmisnavigaattoria, joiden kartat olivat onneksi vain muutaman kerran epäsynkassa keskenään :-)

Ensikohtaaminen upean järven kanssa tapahtui järven eteläosan Balatonlellessä. Uskomattoman upean turkoosin värinen järvi ja sen ympräristö on taatusti kuumimpaan kesäsesonkiin Unkarin Ibiza!

Ensimmäinen ilta ja yö Keszthelyssä meni järven upeita maisemia ihaillessa, terassilla istuessa ja lämpimästä illasta nauttien. Seuraavana aamuna matka jatkui Hévíz-nimisen kaupungin terveyskylpylään. Loppupäivä olikin yhtä ihailua. Szigligetin linnanraunioilla paahtavan auringon alla oli aivan huikeat näköalat järvelle ja järveä ympäröivälle vehreälle ympäristölle. Päätien varrella olevien kapeiden hiekkateiden päästä löytyi aina jotain jännittävää, kuten viinitiloja.

Badacsony-vuorella risteili mahtavia metsäpolkuja, joissa pääsi melkein eksymään. Ennen toisen illan määränpäätämme, Veszprémiä, koukkasimme vielä Tihanyn luostarikylään. Veszprémin idyllisessä vanhassa kaupungissa ruoka maittoi matkaajille, ja sen jälkeen uni.

Sunnuntaina ennen kotimatkalle lähtöä kävimme vielä päivänvalossakin ihailemassa kaupungin kapeita kujia ja matalia vanhoja rakennuksia. Ja aurinko paistoi kuumasti.

Viimeinen Balaton-pysähdyksemme oli Siófok, jossa jäi aikaa loikoilla rannalla ennen lopullista kotiin lähtöä. Rannat eivät ole Balatonilla perinteisiä hiekkarantoja, vaan ranta tarkoittaa veden rajaan rakennettua rantakivetystä ja nurmikkoaluetta.

Kotimatkallekin jäi vielä mielenkiintoisia nähtävyyksiä, kuten tien varrella päivystäviä seksityöntekijöitä, joista yksikin seisoi tiellä pylly täysin paljaana...

Matkamme ajankohta oli täydellinen, sillä turistikausi ei ollut vielä alkanut, mutta sää oli uskomattoman hieno koko viikonlopun. Balaton oli ehdottomasti käymisen arvoinen eikä Unkarista olisi Suomeen kehdannut lähteäkään vierailematta tällä kuuluisalla järvellä.

Kuvan valitseminen ei ole vielä kertaakaan ollut niin vaikeaa kuin tänään. Oheinen kuva on otettu Tihanyn luostarikirkon kupeesta ennen Veszprémin yöpaikkaan lähtöä.

Kesän tuoksu

Tänään selvisi pitkään ilmassa ollut arvoitus äidin tyttönimen merkityksestä Unkarissa. Eipä siinä sen kummempaa ole kuin että se on nimen lisäksi toinen tunnistetieto, jolla varmistetaan, että henkilö on se, kuka väittää olevansa. Suomessa käytetään yleisesti henkilötunnusta ja täällä äidin tyttönimeä.

Kärjistetysti voisi kai sanoa, että unkarilaiset ovat enemmän kiinnostuneita ihmisistä ja suomalaiset numeroista. Insinöörikansaa!

En ole ikinä ollut mikään erityinen kirpputori-ihminen lukuunottamatta Tukholman Beyond Retro -kauppaa, joka ei edes ole kirpputori, vaan vintage-vaatteita myyvä aarreitta. Ehdottomasti muuten Tukholman-kävijän ykköskohteita, vaikka ei edes pitäisi vaatteista! Mutta siis noin yleisellä tasolla ajatus toisen ihmisen käyttämien vaatteiden päällepukemisesta ei houkuta. Tänään löysin kuitenkin hauskan pienen second-hand-kaupan ja oli ihan pakko ostaa pari kesämekkoa. Toinen niistä on hellemekko ja toinen pikkumusta juhlamekko, eli hellettä ja juhlia odotellessa palailen kesäkuun alussa kesä-Suomeen.

Paluupäiväkin on jo tiedossa, ja se on 6. päivä kesäkuuta. Ei ollenkaan hassumpi päivä kotiutua, vai mitä ;-

Tällaisia ihanuuksia on koulumatkani varrella toiselle tiedekunnalle. Saisipa kuvaan mukaan myös tuoksun tuosta mikä-lie-puusta tai -puskasta. Vastaleikatun nurmikon tuoksu hieman kosteana ja lämpimänä aamuna ei sekään ole yhtään pöllömpi tuntemus.

Pieni maailma

Viime päivät ovat kuluneet tiiviisti koulutöiden parissa, sillä yritän kuumeisesti saada Global marketing -kurssin esitykset valmiiksi ennen viikonlopun Balaton-retkeä. Esitysten H-hetki on heti maanantaina. Esityksiä on kaksi(!), joista toinen käsittelee Wal-Martin maailmanlaajuista laajentumista ja toisessa esittelen Islannin erinomaisuutta mm. yritysten sijoituskohteena. Hyvä valinta meikäläiseltä tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa maa on lähes konkurssikypsä...

Aika puuduttavaa muuten välillä kuunnella opiskelijoiden esityksiä, sillä niitä saattaa olla putkeen jopa kahdeksan. Ja suoraan sanottuna suuri osa esityksistä on niin ala-arvoisia, että huh huh. Onneksi joukossa on ollut myös muutama hyvin valmisteltu ja esitetty keissi.

Eilen sattui jännä tapaus, kun viipotin kohti koulua. Näin jo kaukaa ison ihmisryhmän kävelevän verkkaisesti pitkin kävelykatua samaan suuntaan kuin minä. En siis kuullut sanakaan, ja näin heidät vain takaapäin, mutta silti olin varma, että he ovat suomalaisia. Ja niinhän se oli, mukava suomen kielen porinahan kadulla kuului, kun pääsin kohdalle. Mikähän ihme siinäkin on, että meidät suomalaiset tunnistaa jo kaukaa ja vaikka takaa päin? Valitettavasti minulla ei ollut aikaa jäädä juttelemaan porukan kanssa, sillä olin jo muutenkin myöhässä koulusta. Eräs toinen suomalainen oli törmännyt samaan porukkaan ja pysähtynyt juttelemaan. Pienen keskustelun jälkeen oli selvinnyt, että he ovat samalta seudulta ja yhteisiä tuttujakin löytyi. Pieni maailma!

Oheisen kuvan kautta palataan tasan kahden viikon päähän ja Villányn viinitarhoille. Opiskelijajärjestökin on suunnittelemassa retkeä alueelle, mutta sillä matkalla keskitytään takuuvarmasti viiniköynnösten ihailun sijaan itse asiaan.

Asenne ratkaisee

Kevään toiseksi viimeisen maaesittelyillan tähtinä olivat Itävalta, Liettua ja Espanja. Itävallassa on Wienin lisäksi ainakin yksi vierailemisen arvoinen paikka. Katsokaa vaikka itse: http://www.youtube.com/watch?v=85R8O9COLqo. Ja sangria se on aina yhtä hyvää, mainio kesäjuoma!

Eilisillan baletti oli erikoinen elämys. Luulimme aluksi olevamme keskellä hyvää pilaa, kun pari pelleä ilakoi värikkäine pellepukuineen ja punaisine nenineen pitkin teatterin tiloja jo ennen kuin esitys edes alkoi. Emmekä tietenkään ymmärtäneet sanaakaan, mitä he puhuivat. Muilla oli kyllä hauskaa. Itse esitys oli onneksi sitä, mitä olimme menneet katsomaankin eli balettia eikä unkarilaista lasten teatteria, kuten aluksi epäilimme.

Balettiesitys koostui kahdesta erillisestä teoksesta (Elérhetetlen területek/Sakk-matt) ja molemmat edustivat modernia balettia, mikä oli vaihteeksi piristävää. Se oli muuten esityksen ensi-ilta, ja Budapestissä se tanssitaan ensi kerran 4. toukokuuta.

Oheinen kuva ei ole baletista, vaan HRD-tiedekunnan aulasta. Ei mitään hajua, miksi nuket olivat siellä ja mitä ne esittävät, mutta punaisiin pukeutuneella tyypillä on selvästikin asennetta.

Maailmanennätys

On tässä kaupungissa jotain rumaakin. Ja se on kommunistiajalta oleva pytinki, joka on niittänyt mainetta olemalla maailman korkein asumaton asuintalo. Kaupungin länsiosassa sijaitseva rumilus on ollut tyhjillään nyt jo 20 vuotta!?!

Talo on matkan varrella toiselle tiedekunnalle, jossa käyn unkarin kielen kurssilla. Tänään oli niin kaunis päivä, että päätin kävellä kouluun mennen tullen. Itse tunnilla olin aivan jäässä kielen kanssa, kaikki sanat ja opit olivat kadonneet päästäni loman aikana.

Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä tyttöjen kesken retki Balatonille. Teimme jo ensisuunnitelmat matkareitistä, vierailemisen arvoisista paikoista, majoituksista, auton vuokraamisesta ym., ja pääsimme oikein hyvään lopputulokseen reissun kulusta. Apuna meillä oli unkarilaisen opiskelijaoppaamme vinkit must-see-paikoista. Turistikausi alkaa järvellä vasta myöhemmin keväällä, mutta emmeköhän sieltä joitain auki olevia paikkoja löydä. Ja onpahan tilaa huristella ympäri järveä. Minä ajan. Iik.

Rauhallinen aloitus

Eipä ollut koulussa tänään tungosta. Iltapäivän tunneilla oli minun lisäkseni vain viisi opiskelijaa. Erään liettualaisen opiskelijakaverini poissaolon ymmärrän tosin oikein hyvin, sillä hänet oli kevätloman aikana ryöstetty Barcelonassa. Nyt hän on kotimaassaan uusimassa passiaan ja viestitteli, että tulisi ehkä ensi viikolla takaisin Pécsiin.

Adhd-proffallemme sen sijaan kevätloma oli tehnyt terää, sillä hän ei ollut lainkaan niin touhukas kuin yleensä. Ja kertoi ihan hauskoja, tosin outoja, tarinoita unkarilaisten pääsiäisperinteistä. Pääsiäismaanantaina pojat kuulemma heittävät vettä - tai nykyään myös hajuvettä - tyttöjen päälle ja tytöt antavat siitä hyvästä pojille maalattuja munia tai rahaa tai viinaa. Ehkäpä siinä olikin syy opiskelijakatoon.

Koulusta lähdettyäni yritin ikuistaa kuvaan valkoisen pienen suloisen koulukoiramme, mutta hän taisi ehtiä paremmille apajille kahvilaherkkujen perään. Kahvila on koulualueellamme ja oikein mukava paikka tuntitauoilla. Ja sieltä saa kunnollista hyvää vahvaa kahvia.

Oli myös kiva nähdä opiskelijakavereita pienen breikin jälkeen. Kävimmekin naapurin kanssa heti balettilippuostoksilla. Perjantai-iltana siis balettiin, jonka nimeä en nyt muista.

Rakkaat mölynaapurinikin ovat kotiutuneet lomiltaan takaisin kaupunkiin. Vieraan mukanaan tuomat, vaahtomuovitulppia vähän järeämmät korvatulpat taitavat löytää ensi yönä Sarzsan korviin...

Hyvä uni, parempi mieli

Kaupungilla oli tänään rauhallista. Turisteja oli kuitenkin jonkin verran liikkeellä, mikäli kaulalla keikkuvista kameroista voi jotain päätellä. Minäkin lähdin varta vasten kävelylle kamerani kanssa, mutta jostain syystä yritin koko ajan piilotella sitä käsissäni. Enhän minä ole täällä mikään turisti! Ihan typerää, mutta sellainen se ihmismieli joskus on.

Päivä oli taas aurinkoinen ja lämmin. Mikähän lie helleaalto tänne on pesiytynyt. Sopii minulle, se kun saa fiilisten lisäksi ihmisetkin näyttämään niin paljon kauniimmilta. Omakin nahka on jo ihan kivasti paahtunut, vaikka en olekaan aurinkoa ottamalla ottanut.

Muutenkin tänään on ollut taas normihyvä päivä eli eilinen alavire katosi yön aikana auki olevista ikkunoista ulos kauas pois. Global Marketing -kurssin Wal-Mart-esityskin sai tänään hyvän alun.

Oheinen kuva on katedraalin edustalta. Valitettavasti katedraali on tällä hetkellä paketoituna remontin takia.

Haikeuskohtaus

Tänään on ollut kurja päivä. Niin kurja, että olisi tehnyt mieli pakata kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä koti-Suomeen. Kyse on loman jälkeisestä masennuksesta, joka iski täysillä päin naamaa heti Vieraan lähdettyä. Tylsää.

Pitkä kävelylenkki vuorella helpotti vähän, mutta sielläkin tuli kompuroiduttua itsensä kumoon. Muutenkaan ei tänään tuntunut mikään onnistuvan. Yhdelläkään sanalla en esimerkiksi saanut edistettyä koulutöitä, vaikka olisi pitänyt. Kynsilakatkin onnistuin kaatamaan pitkin parkettia. Lämmin auringonpaiste, suomalaisittain helle, toi sentään vähän lohtua päivään.

Olisipa jo tiistai ja pääsisi taas kiinni normaaliarkeen. Kaksi edessä olevaa pääsiäispyhäpäivää eivät nyt nappaa yhtään.

Oheinen pääsiäismunakuva on Zagrebista keskiviikolta.

Zuloinen Zagreb

Zagreb oli mahtava kaupunki, Slovenian maisemat aivan huikeat ja koko parin päivän reissu todella onnistunut!

Ajomatka Pécsistä Zagrebiin kesti parin pysähdyksen ja Zagrebissa parkkipaikan etsimisen kera vajaa neljä tuntia. Matkan varrella oli pitkät pätkät pieniä maalaiskyliä punatiilisten talojen reunustamina. Talojen edustalla olevien puhelintolppien päällä oli kymmenittäin haikaranpesiä, joista kurkki joko isä- tai äitihaikara, yhdessä pesässä jopa molemmat. Rajanylitys Kroatian puolelle sujui helposti, leimat vain passeihin ja matka sai jatkua.

Zagrebissa sää oli yhtä hieno kuin täällä naapurissakin eli todella lämmin, oikeastaan kuuma. Kaupunki oli kaunis ja siisti - värikkäitä istutuksia, juuri kukkaan puhjenneita puita, vihreitä puistoja, keskiaikaisen yläkaupungin katujen varrella terasseja ja ravintoloita... Zagreb yllätti positiivisesti, todella upea kaupunkilomakohde! Kroatian historiasta kertovaa museota ei kaupungissa ole, mutta kaupungin museossa sai ohuen läpileikkauksen myös maan värikkääseen historiaan aina keskiajalta lähtien.

Tietullit ovat Euroopassa yleisiä. Unkarissa moottoriteiden käytöstä maksetaan etukäteen kiinteä summa, ja viikon ajalta maksu on vajaa 10 euroa. Kroatiassa on erillisiä tietulliasemia, joissa kertatullimaksu oli muutamia euroja. Ihan sopuhintoja siis! Sloveniassa sen sijaan oli ryöstömeinki. Minimimaksu oli 35 euroa, joka oikeutti puolen vuoden ajoihin. Jep jep, todella käyttökelpoinen tällaisille päiväreissaajille. Eipä siinä auttanut muu kuin kaivaa eurot elämäänsä kyllästyneelle slovenialaiselle virkailijalle, mikäli mieli jatkaa matkaansa kyseiseen maahan. Euroista tulikin mieleen, että nämä kaksi maailmanmatkaajaa yritti vaihtaa Zagrebissa loput kunansa Slovenian rahaksi. Joka on siis euro! Hyi häpeä meitä tietämättömiä.

Sloveniassa, maksulliselta moottoritieltä päästyämme, oli uskomattoman kauniita, pieniä, idyllisiä pikkukyliä ja kapeita teitä, jotka mutkittelivat upeiden vuorten rinteillä. Varsinkin Podsreda-nimisestä kylästä alkoivat täydelliset mopotiet. Vink vink, MC Hotpants ja kaikki muutkin mopotytöt ja -pojat! Kahvihetki Kozjen kylässä piristi mukavasti autossa istumista. Upea päiväretkemme Sloveniassa päättyi Mariboriin, jossa kävimme lounaalla. Ja aurinko paistoi, tietenkin.

Muuten niin viisas GPS:mme yritti ohjata meidät Unkariin Itävallan kautta. Tällä kertaa luotimme kuitenkin omaan järkeemme ja ajoimme suorinta tietä opaskylttien mukaan Unkariin. Moottoritie oli ilmeisesti niin uusi, että sitä ei oltu ehditty päivittää GPS-karttoihin, mikä sinänsä on erikoista, sillä kartat oli vain muutama päivä sitten ladattu ja päivitetty.

Nyt istumme ja nautimme kesäillasta sekä Villány-viinistä kauniissa Pécsissä. Aamiaista söimme vuoren rinteellä tunnelmallisessa Hotelli Kikeletissä ja kohta suuntaamme illalliselle Pécsin yöhön.

Viiniviljelmiltä munamuseoon

Ja kesälämmin se vain jatkuu!

Budapestissä tuli sunnuntaina käveltyä jalat kipeiksi Budan linnavuorella ennen Vieraan saapumista. Lentoasemalle pääsi keskustasta kätevästi metro-bussiyhdistelmällä. Koneiden odottelijoille on kentällä oma näköalatasanne, ja siellä aika vierähtikin nopeasti koneiden nousuja ja laskuja seuratessa.

Auton vuokraus sujui naapuriterminaalissa suunnitelmien mukaisesti. Matkan varrella olevia pikkukyliä emme pimeydestä johtuen päässeet ihailemaan - upeasti valaistuja kirkkoja lukuunottamatta. Tescon yötä päivää oleva hypermarketkin tuli testattua perillä. Samalla pääsimme päivittelemään Suomen ylisäädeltyjä ja sekavia aukiolokäytäntöjä sekä typerää ja ylihuolehtivaista alkoholipolitiikkaa. Täällä Tescoon voi kävellä vaikka keskiyöllä ostamaan konjakkipullon, ja sehän on aivan kamalaa!

Ensimmäinen yhteinen aamumme alkoi upporasvaisella ja äklösuolaisella aamiaisella pääkävelykadun Corso-ravintolan terassilla, josta jatkoimme vuoren huipulla olevalle tv-tornille ihailemaan kaunista kaupunkiamme. Ehdimme eilisen aikana myös vierailla moskeijassa, kierrellä Árkád-kauppakeskuksessa, istuskella ja polttaa olkapäämme terassilla ja syödä lounasta moskeijan lähellä olevassa ulkopizzeriassa. Illallista nautimme pitkän kaavan mukaan Replay-ravintolan terassilla.

Tänään teimme hauskan päiväretken muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle arvostetulle Villányn viinialueelle, jossa ei tosin ennakko-odotuksista huolimatta päässyt opastetuille vierailuille viinitiloille. Sen sijaan ajelimme omin päin pieniä maalaiskatuja viiniviljelmien keskellä, joita riittikin silmän kantamattomiin. Viinimuseon ystävällisiltä myyjiltä oli ihan pakko ostaa alueen voittajaviiniä, vaikka saman viinin olisi saanut myös Tescosta, ja vielä halvemmalla.

Viiniviljelmiltä koukkasimme Zengövárkanyssä olevaan munakaupunkiin, joka ei tosin ollut kaupunki, vaan pienen pieni idyllinen kylä, jossa on pieni munamuseo vitriinit täynnä perinteisin tavoin maalattuja koristemunia.

Huomenna suuntaamme Opel Corsamme kohti Kroatian Zagrebia ja koukkaamme ehkä Slovenian kautta takaisin kotiin. Hei taas hetkeksi.

Voitto kotiin

Hieno päivä taas tänään, monestakin syystä!

Löysin Király-kävelykadulta, kansallisteatterin kupeesta, hyvän kampaajan, joka ei ollut mikään nurkkahuoneeseen kyhätty tuoli ja peili -salonki. Niitäkin täällä näkee. Sen lisäksi, että kampaamo oli kampaamon näköinen ja tukkatulos oli hyvä, liikkeessä puhuttiin englantia ja siellä sai maksaa luottokortilla. Eikä maksanut paljon. Suosittelen: http://www.hajas.hu/, liikkeitä on myös Budapestissä.

Sää jatkui taas tänään helteisen kesäisenä. Parhaimmillaan mentiin reilusti yli kahdenkymmenen. Ihmiset kulkivat kaupungilla pikkupikkuvaatteissa ja nautiskelivat ruoasta ja juomasta aurinkoisilla terasseilla. Tämäkin kaupunki näyttää heräävän eloon näin kesän kynnyksellä.

Kerroin aikaisemmin, että yksi suomalaisopiskelijoistamme pelaa yliopiston joukkueessa koripalloa. Pieni korjaus on paikallaan, sillä pelin nimi on lentopallo (pallo kuin pallo ;-). Tänään oli pelipäivä ja vastassa oli joukkue Ózdista. Huisin jännä peli, vaikka voitto tulikin kotiin aika selvin numeroin. Oheisessa kuvassa pelitunnelmaa - siniset ovat meidän kylän poikia.

Huomenaamuna Budapestiin ottamaan vastaan ensimmäistä Suomen-vierasta.

Lippu korkealla

Suomi-iltamme onnistui loistavasti. Porukkaa oli normaalia vähemmän kevätloman alkamisen takia, mutta tunnelma oli sitäkin tiiviimpi. Esitys yritetään saada You Tubeen muidenkin iloksi, joten laitan siitä tietoa myöhemmin, jos ja kun lataaminen onnistuu. Suomen lisäksi esittelyvuorossa oli Romania.

Suomi-pöydästä hävisivät ensimmäisinä Fazerin sininen suklaa ja voisilmäpullat, jotka onnistuivatkin aivan mahdottoman hyvin ja jotka leivottiin päivällä naapurin kanssa unkarilaisen kuohuviinin siivittäminä. Itse tehty ruisleipäkin oli erittäin maukasta, vaikkakaan se ei ulkomaalaisilta mitään erityisiä kehuja saanut. Ostimme leipien päälle vahingossa suolatonta voita - mistä niistä unkarilaisista paketeista tietää... Marianne-karkkeja luultiin sokeriksi, mutta maistettuaan moni piti niistä.

Juomapuolellakin riitti valikoimaa, mikä ei ollut kenellekään mikään yllätys. Sima (9 litraa) sai paljon kehuja, fisu sai kummallisia ilmeitä aikaan ja minttuviinasta ja lakkalikööristäkin pidettiin. Romanialaiset eivät hävinneet suomalaisille viinatarjoilussa. Erään opiskelijan isän tekemä 60-prosenttinen palinka olikin maistamisen arvoista, ja pullojen ympärillä kävi kova suhina.

Illan tapahtumia kerrattiin perinteiseen tapaan lähikuppila Pauluksessa. Saimme houkuteltua asuntolassa asuvat suomalaisetkin vielä "yksille" keskustan kuppiloihin mukanamme kuvassa näkyvät Suomi-lipuilla tuunatut kävelysauvat.

Tieto Suomen jääkiekkomaajoukkuueen häviämisestä Unkarille levisi nopeasti illan aikana. Pidimme tietoa aluksi hyvänä pilana, mutta tiedon varmistuttua nolona tosiasiana, sillä olimme juuri esityksessämme päässeet kehumasta Suomen jääkiekkomenestystä. Me pidimme kuitenkin Suomen lippua korkealla.

Relaa vähän

Kevään viimeinen kulttuuriretki huipentui Pécsin ytimessä olevaan vihreäkupoliseen moskeijaan sekä varsinkin yövalaistuksessa huikean hienoon katedraaliin. Unkarilainen opiskelijaoppaamme on ollut kierroksilla ihan huippu ja kertonut asioita, joita ei ikinä olisi omin nenin saanut tietää. Katedraalin viinikellarissa viinilasien ääressä saimme sitten kehuttua puolin ja toisin, kuinka mukavaa meillä onkaan ollut.

Mikähän ihme siinäkin on, että joka päivä on aivan hillitön kiire? Onkohan se sisäsyntyistä, siis että sen kiireen vain aina järjestää itselleen on sitä sitten siellä tai tuolla vai onko se päälle jäänyt tunne? Ajattelin ennen tänne tuloa, että kerrankin on aikaa vähän relata ja ottaa rauhallisesti, olla silloin tällöin tekemättä mitään järkevää tuntematta siitä kuitenkaan huonoa omaatuntoa, mutta pyh ja pah. Lukuunottamatta tosin niitä muutamia ihania arkiaamuja, jolloin on saanut rauhassa valmistautua päivän ohjelmaan, laahustaa vähän pidempään yöpaita päällä tai käydä aamulenkillä. Tänään oli kyllä taivaallisen ihanaa päästä hierontapöydälle päättömän suhaamisen päätteeksi.

Tänään oli myös ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma muutaman epävakaisemman päivän jälkeen. Parvekkeen ovesta tuli mukavasti lämpöä ja kesätuulta myös sisälle. En olisi tällä hetkellä missään muualla niin mielelläni kuin täällä!

Suomi-leipomo siirtyy huomenna naapurista tähän kämppään, ja myös vuokraemäntä ja -isäntä saapuvat kylään hakemaan vuokransa. Katsotaan, osuvatko yhtää aikaa valmiiden voisilmäpullien kanssa.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Eikö ollakin somia? Kuva ja jutut ovat yliopiston UnivPécs-lehden englanninkieliseltä palstalta, jossa ruodimme toisen suomalaisopiskelijan kanssa kaupungin joukkoliikennettä. Jotain ihmeellistä on tapahtunut, sillä maanantaista lähtien sisään busseihin on päässyt ainoastaan etuovista. Juuri kun pääsin omassa jutussani kehumasta "sisään vaan joka ovista" -käytäntöä.

Kävin tänään tapaamassa Organizational Behaviour -kurssin opettajaa. Kurssi ei siis ole vielä alkanut, ja nyt oli tarkoitus sopia opintojakson käynnistämisestä, joka saatiinkin aikataulutettua toukokuulle. Minun lisäksen kurssille on tulossa tasan yksi opiskelija. Vielä erikoisemmin kävi hollantilaiselle tytölle, joka on erään kurssin ainoa osallistuja.

Maaesittelyiltamme lähestyy ja valmistelutohinat sen myötä kiihtyvät. Naapurissa on simat pullotettu, fisut sekoitettu ja huomenna alkavat leivontahommat. Kaupungin toisella laidalla opiskelija-asuntolassa ahkeroidaan esittelyvideomme kanssa.

Valmistautumisemme on aiheuttanut suurta hilpeyttä muiden opiskelijoiden keskuudessa, ja odotukset ovat ennätyskorkealla. Suomalaiseen tapaan aloitimme suunnittelun jo pari kuukautta sitten, kun muiden maiden opiskelijat ovat vääntäneet omansa valmiiksi edellisenä iltana.

Suomalaiset ovat muuten kekseliästä sakkia. Otsikkoni sananlasku innosti äsken googlettamaan netistä suomalaisia sanontoja, ja tässä yksi löytö "kansanperinnesivuilta": Tarkkaa hommaa kuin kirpun nainti: milli pieleen ja se on silmässä.

Nyt hyvää hyötä ja parempia juttuja odotellessa huomiseen.

Aurinko armas

Ei kestänyt kevät kauan, sillä tänne tulikin yllättäen KESÄ! Kaupungin kadut olivat eilen täynnä lämmöstä nautiskelevia ihmisiä. Terassille mekin päädyimme. Ihana aurinko!

Terassit olivat täynnä vielä illallakin, kun palailimme kotiin eräästä Tex-Mex-ravintolasta. Ihan kuin olisi kävellyt kokonaan uudessa kaupungissa, sellaisen muodonmuutoksen lämpö oli katukuvassa saanut aikaan.

Analyysikin alkaa olla viimeistä pistettä vaille valmis. Aikamoinen urakka se on kyllä ollut! Vielä viikon kun jaksaisi pusertaa muitakin koulutöitä, sitten pääsee ansaitulle kevätlomalle. Ja kevätloma tuo tänne ensimmäisen vieraan Suomesta. Kivaa!

Tänään on kulunut tasan kaksi kuukautta siitä, kun tulin Unkariin. Hurjaa.

Mennään bussilla

Kevät on täällä taas käymässä. Toivotaan, että aurinkoinen sääherra jää tällä kertaa kaupunkiin pidemmäksikin aikaa. Sääennustus ainakin lupaa hyvää. Ensi viikolla pitäisi päästä lähemmäs 20 astetta ja joinain päivinä ylikin. En valita!

Eilen pääsin taas kameran eteen. Tällä kertaa yliopiston lehteen, joka ilmestyy seuraavan kerran ensi maanantaina. Unkarilainen kurssikaverini on lehden toimituksessa mukana ja pyysi lyhyttä artikkelia Pécsin joukkoliikenteen (=bussiliikenteen) hyvistä ja huonoista puolista. Lupauduin kirjoittamaan plussista ja toinen suomalainen miinuksista. Kirjoitukseni oli pääasiassa ihan höpöhöpöä, sellaista jonninjoutavaa jorinaa, jota olisi voinut kertoa mistä tahansa kaupungista, mutta on täällä ihan oikeastikin muutamia tosi hyviä juttuja, kuten puoli-ilmainen opiskelijalippu, eri pysäkit ulos- ja sisääntulijoille sekä se, että busseihin voi hyppiä sisään niin etu- kuin takaovista. Eniten jutussa kuitenkin jännittää meistä otettu valokuva, jossa pyörimme pääaukiolla olevan patsaan ympärillä leikkipyssyt käsissä. Don't ask...

Maaesittelyillassa esiintyivät Ranska, Venäjä ja Italia. Olen edelleen ihan sanaton, kuinka hienoja paikkoja maanosamme pitääkään sisässään. Ja kuinka vähän sitä itse asiassa on nähnyt, vaikka monessa maassa onkin käynyt. Italia ei todellakaan ole sama kuin Rooma, vaikka Pécs onkin yhtä kuin Unkari :-) Ja kuinka hyvällä huumorilla kunkin maan kansalaiset suhtautuvat omiin ominaispiirteisiinsä, historiaansa ja poliitikkoihinsa.

Maaesittelystä ei ole nyt yhtään kuvaa, mutta oheinen foto on otettu kotimatkalla pääkävelykadulta iltavalaistuksessa. Eikö olekin hiano paikka, McDonald's ja kaikki.

Posliinikaupunki

Ihan psykedeeliset Strategic Human Resource Management -tunnit taas eilen. Professorimme on ilmiselvä adhd-tapaus. Hän vastaa aina itse kysymyksiinsä, ei pysy hetkeäkäään paikallaan, hakkaa nyrkkiä pöytään eikä varsinkaan ole sekuntiakaan hiljaa. Ja haluaa tunneillaan toimintaa, jonka kohteena me opiskelijat olemme.

Ihan hyvä idea oli katsoa Cast away -elokuvaa, jossa Tom Hanksin pääesittämä pikkupomo pitää puheen Moskovassa venäläisille työntekijöilleen pakettien kuljettamiseen kuluvasta ajasta, mutta senkin ajan professorimme puhua pulputti ja kertoi itse omin sanoin, mitä kohtauksessa tapahtuu.

Välillä teimme hysteerisinä paritöitä, hetken päästä jo kirjoitimme välikoetta, jonka yhtenä aiheena oli Cast away -elokuva, jonka kohtausta professorimme edelleen selvitti meille. Ja ehti yksi opiskelija pitää oman case-esityksensäkin, jonka professorimme tosin keskeytti joka toisen lauseen jälkeen. Ilta huipentui talonrakennuskilpailuun. Hullun kiilto silmissä rakensimme mallin mukaisia taloja paperista ja laaduntarkkailijat kyttäsivät vieressä kellon kanssa. Ryhmämme voitti, sattui ilmeisesti kaikki kilpailuhenkisimmät samaan porukkaan. Kotona revin viimeiset teipin palaset hihoistani... Näiden tuntien jälkeen olen aina ihan poikki.

Jos ei vielä ole tullut selväksi, Pécsin ehdoton ylpeyden aihe on kuulu Zsolnayn posliini. Monissa rakennuksissa ympäri Unkaria ja muitakin maita on kyseisen posliinitehtaan koristuksia. Tehdas on valmistanut myös hyvin koristeellisia posliiniastiastioita ja koriste-esineitä, mutta nykyisin toiminta on pienimuotoista, sääli. Hieno uusi aluevaltaus on tosin yhteistyö unkarilaisen muotisuunnittelijan, Katti Zoóbin kanssa. Tuloksena upeita koruja! Ostettu on.

Ohessa yksi kuva museosta, jossa vierailimme siis tänään. Kävimme myös hakemassa sima-aineksia ja Finlandia-vodkaa Tescosta ensi viikon Suomi-esitykseemme.

Analyysiahdistus

Opiskelijaelämä on viime päivinä ollut sitä itseään eli totista ja tylsää puurtamista yhden erittäin haastavan ja laajan tehtävän kanssa. Eikä yhtään helpottanut ahdistusta, että samaan aikaan muut virittelivät välineitään ja tankkasivat viikonlopun hiihtoihin.

Oman viikonlopun kohokohta taisi olla lauantai-illan ravintolalöytö Trendo. Siinähän se on koko ajan ollut pääkävelykadulla kaupungin keskeisimmällä paikalla, mutta ei ole vain aiemmin tullut käveltyä ovesta sisään. Hyvää ruokaa ja juomaa kauniisti aseteltuna, huomioivaa palvelua ja loistavaa seuraa, mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa kuivien analysointitehtäviensä välissä. Kanaisan annoksen syöminen kalaveitsellä, kahvipapujen maistelu ja Metaxan ennakkoluuloton kokeilu kruunasivat illan.

Myös yhden "hiihtäjän" matkaraporttiviestit piristivät kummasti. Kiitos ja kumarrus hyvistä nauruista. Toivottavasti pääsen itse naurun kohteeksi ensi vuonna :-)

Lupailin jossain vaiheessa kuvia Tettyen kalkkikiviluolasta. Tässä yksi. Varokaa hirviöitä.

Tahtoo "hiihtämään"

Ei voinut naapurismiehen sanaan luottaa. Alku oli toissayönä lupaava, mutta viideltä aamuyöstä jumputus taas alkoi. Plussaa kuitenkin Daruden Sandstormista!

Viime viikon maaesittely jäi väliin Wienin-keikan takia, mutta eilen päästiin taas virtuaalimatkalle - tällä kertaa Japaniin, Tsekkeihin ja Kroatiaan. Matkakuume nousi saman tien huippuunsa. Japaniin on vielä joskus päästävä! Oheisessa kuvassa on Tsekkien maapöytä, jossa oli tarjolla muun muassa suolaisia ja rasvaa tihkuvia pannukakkuja.

Viime yönä oli muutama aste pakkasta ja tänään satoi räntää... Kylmä harmitus jäi kuitenkin hierontapöydälle, vaikka mitään kovakäsittelyä hoito ei ollutkaan. Mutta mukava fiilis siitä tuli.

Juuri nyt olisi ollut kiva olla myös Suomessa, sillä työpaikan legendaarinen "hiihtoretki"viikonloppu käynnistyi. Tsemppiä kaikille niin ala- kuin ylämäkiin, elän täysillä hengessä mukana ;-)

Kerrostalokyttääjä

Tänään se sitten tapahtui. Mitta tuli lopullisesti täyteen naapurin popituksesta ja varsinkin korvakivusta, jonka olen ahkerasta tulppien käytöstä saanut. Naapurin mieshenkilö oli ymmärtäväinen ja lupasi laittaa volyymiä pienemmälle, erityisesti yöaikaan. Katsotaan, kuinka miehen sanaan voi luottaa. Nimestä päätellen veikkaan, että tyyppi on kotoisin jostakin Etelä-Euroopan maasta, jossa elämän rytmi lienee vähän toisenlainen kuin meillä Pohjoisessa.

Csontváry on Unkarin arvostetuimpia taiteilijoita, jonka arvo tosin ymmärrettiin vasta taiteilijan kuoleman jälkeen. Häntä pidettiin elinaikanaan lähinnä outona hyypiönä, joka kärsi myös mielisairaudesta. Mikähän ihme siinäkin on, että mielenvikaiset ihmiset herättävät minussa aina vahvoja tunteita ja arvostavaa kiinnostusta.

Unkarilainen opiskelijaoppaammekin oli ihan tärinöissä kertoessaan meille tarinoita kuuluisasta taiteilijasta ja hänen hienoista töistään. Ihastuin erityisesti oheiseen maalaukseen (vuodelta 1902), joka on kuin satumaailmasta. Näkymä on Selmecbánya-nimisestä kylästä, joka on nykyään Slovakian puolella, mutta on aiemmin ollut osa Unkaria. Hauska yksityiskohta on kuvan oikeassa yläosassa vuoren rinteellä oleva E-kirjain. Se raivattiin metsikköön, kun Unkarin kuningatar "Sisi" tuli paikkakunnalle vierailulle. Csontváryn muita töitä löytyy oheisen linkin takaa: http://www.hung-art.hu/frames-e.html?/english/c/csontvar/index.html

Kalansyöjäihmisenä olen ajoittain kärsinyt pienoisesta kalan puutteesta - kaupoissa kun ei ole liiemmin kalaa tarjolla. Kalanhimoni tuli tänään tyydytettyä pääkävelykadulla sijaitsevassa Dóm-ravintolassa, jossa oli myös erillinen kasvisruokalista. Se taas oli erityisen mukava yllätys kasvissyöjäystävälleni. Kuten kaikki tietävät, unkarilainen ruoka ja ravintoloiden tarjonta on pitkälti lihapainotteista. Lounaan kruunasi kakkukahvit viihtyisässä ja hyväksi koetussa Caflisch-kahvilassa.

Pus

Bussipysäkille tuli kaksi teini-ikäistä kaverusta, jotka pojille tyypilliseen tapaan pelleilivät jotain tyhjää, löivät ilmaan nyrkkeilylyöntejä ja potkivat karatepotkuja. Sellaisia lippispäisiä peruslökäpöksyjä, joita Suomessakin näkee. Toinen pojista oli saattamassa toista bussiin, ja kun kulkuväline tuli, pojat ottivat toisiaan olkapäistä kiinni ja moiskauttivat poskisuudelmat hyvästeiksi.

Keskustelimme tervehtimiskäytännöistä yhtenä päivänä myös koulussa. Kun muiden maiden edustajat kertasivat poskisuudelmiensa lukumääriä - oliko niitä nyt yksi vai kaksi vai kolme - opettajamme ei meinannut millään uskoa, että Suomessa määrä on tasan nolla. "Mutta eikö kuitenkin yhteen kertaan toiselle poskelle?" Ei.

Muutamaan kertaan pari ulkomaan elävää on päässyt yllättämään. Se tapahtuu niin äkkiä, että vaikka vaistomaisesti tulee perääntymisen ja väistämisen tunne, sitä ei ehdi tehdä. Jää vain hämmästyneen ja pelästyneen näköisenä paikoilleen ja yrittää pysyä poskien vaihdossa toisen perässä. Meidän suomalaisten ilmeet pitäisi kyllä saada Matkailun edistämiskeskuksen käyttöön.

Eilen Global Marketing -tunnilla saimme hyvät naurut, kun jokaisen maan edustajat esittelivät vuorotellen omaa maataan kuvaavia ominaispiirteitä, sekä fyysisiä että abstrakteja, kuten esineitä, vaatetusta, kuvamaailmaa, asenteita, arvoja, uskomuksia ja luonteenpiireitä. Yksi suomalaisista pelaa täällä yliopistojoukkueessa koripalloa ja hän kertoi sanoneensa joukkukavereilleen, että häneltä ei sitten tarvitse tulla joka päivä kyselemään, että "Mitä kuuluu?" ja "Miten voit tänään?", että hän kyllä raportoi heti, kun hänen elämässään tapahtuu jotain kertomisen arvoista :-)

Monta yllättävää ja uuttakin ominaisuutta tuli monesta maasta esiin. Kuten se, että liettualaisilla on samantapainen viha-rakkaus-suhde virolaisiin kuin meillä ruotsalaisiin. Virolaiset ovat kuulemma tavattoman hitaita, ja siitä on monet vitsit kehitetty. Unkarilaiset kuvittelevat, että unkarin kieltä ymmärtämätön vastapuoli tajuaa sanoman, jos saman asian huutaa hänelle. Ja espanjalaisten beachit muuttuivat vahingossa bitcheiksi.

Oheinen kuva on otettu Wienistä, Schönbrunnin kesäpalatsin edustalta.

Mystisen Sissin lumoissa

Olen mykistynyt! Voi hyvää päivää sitä loistoa, jonka ympäröimänä Itävallan hallitsijat ovat joskus eläneet. Wienin keskustassa sijaitsevassa Hofburgin linnassa ja vähän etäämmällä olevassa Schönbrunnin kesäpalatsissa pääsee niin lähelle niissä asuneiden kreivien, keisarien ja herttuattarien elämää ja tunnelmaa, että sanat eivät riitä sitä kertomaan. Se pitää nähdä ja kokea itse.

Pääsin kosketuksiin ihan tavallisenkin elämän kanssa matkustamalla mennen tullen kuudessa eri junassa 12 tuntia, hätistelemällä pummilla matkustavan unkarilaisseurueen naispuolista jäsentä himoitsemasta nälissään eväitäni, viettämällä tuntikausia ihanissa ostoskeskuksissa, nautiskelemalla jäätelöstä ja sacherkakusta viehättävissä konditoriakahviloissa, herkistymällä St. Stephen's katedraalin tunnelmasta ja väistelemällä varsinkin italialaisia turistiryhmiä. Ja ihan vain seuraamalla ison kaupungin elävää elämää. Enkä edes saanut ruokamyrkytystä, vaikka päädyin yhtenä iltana syömään kiinalaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni yhtään ainoata asiakasta.

Albertina-taidemuseossa oli näytillä Rembrandtin, Monet'n ja Picasson töitä, mutta vaikutuksen teki erityisesti Gerhard Richter, jonka valokuvien ja maalusten välimaastossa olevia "popahtavia" teoksia kelpuuttaisin omaankin kotiini.

Aivojen ohjelmointi euroihin teki välillä tiukkaa, ja yllättäen läheskään kaikissa kaupoissa ei kelvannut Visa tai ostoksille oli minimiostosraja. Unkarissakaan pikkukaupoissa tai palveluliikkeissä, kuten kauneushoitoloissa tai kampaamoissa tai ravintoloissa ei kortteja käytetä, kuten Suomessa. Se voi johtua myös siitä, että Unkarissa palveluliikkeissä hintoihin kuuluu lisätä tippiä, ja ehkä se hoituu helpommin käsin kosketeltavalla rahalla.

Kotiin lähdön hetkellä oli todella omistuista hypätä junaan ja suunnata taas Unkarin puolelle. Jotenkin tuntui, että olisi pitänyt suomalaisena turistina lähteä Suomeen. Ainoatakaan suomen kielen sanaa en muuten Wienissä kuullut, toisin kuin Budapestissä pari viikkoa sitten. Mihinköhän seuraavaksi lähtisi...

Kulttuurit kohtaavat

Tänään piti jättää unkarin kielen tunnit väliin, sillä yliopistolle saapui iso stara, hollantilainen Geert Hofstede. Hän on maailmanlaajuisesti erittäin arvostettu ja tunnettu kulttuurien, myös organisaatiokulttuurien tutkija, jonka luentoa hehkutettiin meille "once in a lifetime" -tilaisuuteena.

Ikäistään huomattavasti nuoremmalta vaikuttanut Herra Hofstede on löytänyt useita eroavaisuuksia ja yhteneväisyyksiä tietyissä kansallisissa kulttuureissa ja jakanut ne muutamiin ulottuvuuksiin esimerkiksi sen mukaan, kuinka kulttuurissa vältetään epävarmuuden tunnetta tai kuinka tasaisesti valta on jakautunut. Ei ole mikään ihme, että esimerkiksi amerikkalaisen ja saksalaisen yrityksen yhteenliittäminen ei suju ongelmitta, sillä kyseisten maiden kulttuureissa on niin paljon eroavaisuuksia.

Jokaisessa kulttuurissa on omat plussansa ja miinuksensa, ja ne vaikuttavat sekä yksilöiden että organisaatioiden toimintaan. Kulttuureissa vallitsevia arvoja, jotka saamme jo äidinmaidossa, on erittäin vaikea muuttaa. Myöhemmällä iällä opittuihin käytäntöihin tai tapoihin onkin jo helpompi vaikuttaa. Varsinkin kansainvälisessä kanssakäymisessä näiden huomioon ottaminen on erittäin tärkeää. Ja sitähän täällä koko ajan tehdään eli kummastellaan muiden maiden kummallisia tapoja ;-)

Teimme tänään myös retken Pécsin kauniille Tettyen puistoalueelle, jossa sijaitsee vanha kalkkikiviluola. Mahtava tunnelma hämärässä maan alla. Kuvia niistä tunnelmista tulee myöhemmin. Kuten myös Wienin-matkasta, jonne olisi tarkoitus suunnata huomenna. Eli hasta la vista hetkeksi.

Vesiasiaa

Katsokaa nyt tuota kattilaa! Enkä ole muuta tehnyt kuin keittänyt sillä vettä. Vesi on täällä niin kalkkipitoista, että se tuntuu jättävän jälkensä kaikkeen. Kattiloiden lisäksi muutkin pinnat, joihin vesi on ollut kosketuksissa, ovat täynnä valkoisia läikkiä. Pyykinpesukoneessa pitää käyttää erillistä jauhetta, joka suojaa pesukoneen sisuksia saostumilta. Astioille en ole vielä löytänyt vastaavaa ainetta, ja voi olla, että se on jo myöhäistä.

Vesijohtovettä voisi juoda, mutta en ole sitä tehnyt kuin hätätapauksissa. Kaupat ovat pullollaan vesipulloja, ja niitä tulee kannettua kotiin lähes päivittäin. Merkistä riippumatta vaaleanpunaisen korkin omaavissa pulloissa on tavallista vettä, ja sininen korkki on merkki kuplivasta vedestä. Hyvä muistisääntö!

Kaupoissa ei ole pullonpalautussysteemiä. Kaupungilla on muutamia keltaisia isoja laatikoita, jotka ovat todennäköisesti tarkoitettu pullojen kierrätykseen. Valitettavasti en ole saanut selvitettyä niiden käyttötarkoitusta, joten muovi- ja lasipullot menevät sekajätteen mukana roskiin. Ihan pahaa tekee.

Pieni suuri seikkailu

Tein tänään elämäni juoksulenkin. Lähdin hetken mielijohteesta seuraamaan vuoren rinteellä olevaa polkua, tosin merkattua sellaista. Juoksin ja juoksin ja välillä kävelin ja olin koko ajan vain syvemmällä metsikössä keskellä ei mitään. Siinä vaiheessa kun tuli mieleen kääntyä takaisin, olin jo tehnyt matkaa niin pitkään, että sekään vaihtoehto ei tuntunut järkevältä. Pakkohan polun oli viedä johonkin, jossa on asutusta. Ja olihan sitä lopulta, olin keskellä maaseutua Pécsin takamailla, lähellä Orfűn pikkukylää. Onneksi oli bussikortti mukana, vaikka tietysti siinäkin meni vielä tovi, ennen kuin löysin lähimmälle bussipysäkille. Tein matkaa kaikkiaan kolmisen tuntia. Huh huh...

Juostessa sitä muuten ehti yllättäen miettiä kaikenlaista, muun muassa sellaista, että sinne metsikköön kun kuupahtaisin, voisin tuhansien vuosien kuluttua päätyä vaikka oheisen kuvan lailla museon vitriiniin turistien ihmeteltäväksi.

Kuva on Arkeologisesta museosta, jossa piipahdin eilen. Samanlaisia kippoja ja kuppeja ja kolikoita on kaikissa vastaavissa museoissa, mutta luuranko pisti miettimään, mitähän tuokin tyyppi on joskus täällä tehnyt.

Eilen tapahtui myös sellainen ihmeellisyys, että ensimmäistä kertaa tuli ikävän tunne. Etsin tietokoneeltani sopivia kuvia maaesittelyymme, ja siinä samalla tuli selailtua myös lomakuvia. Ikävä tuli siis tiettyjä ihmisiä, ei niinkään Suomea. Mutta sitten menin nukkumaan.

Vihaa ja rakkautta

Oli aivan mahdottomasti porukkaa eilisissä maaesittelyiltamissa, jossa vuorossa olivat Ruotsi, Portugali ja Saksa. On se hienoa, että meillä on niin mahtava naapurimaa, joka on jääkiekossakin pärjännyt niin loistavasti.

Suomalaisyleisöstä kuului pientä mylvintää, kun esityksessä päästiin kohtaan, jossa kehuttiin Ruotsin jääkiekkojoukkueen olevan ainoa maa maailmassa, joka on voittanut samana vuonna sekä olympialaiset että MM-kisat (2006). Tätä saavutusta hehkutettiin sitten kuvien ja lukemien kera niin, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kenet Ruotsi olympialaisissa voitti ja mikä oli lopputulos...

Saksalaiset syövät makkaraa ja makkaraa ja makkaraa ja bratwurstia ja weisswurstia ja juovat olutta ja tanssivat hassuja kansantansseja. Portugalilaiset ovat valloittaneet melkein koko maailman ja nyt viisi yksilöä myös Unkarin.

Oheisessa kuvassa ei tarjoilla ruotsalaisia maailman parhaita lihapullia, vaan jotain riisipuuron näköistä portugalilaista vanukasta ja keltaista munapohjaista(?) kastiketta.

Tänään oli elokuvailta: Seven Pounds. Ihan hyvä, vaikka alussa ei ottanutkaan mitään tolkkua, mistä on kyse. Malttia vaan mukaan, sillä lopussa kaikki kyllä selviää.

Optinen harha

Unkarilaiset ja tietenkin pécsiläiset ovat tavattoman ylpeitä täällä syntyneestä Victor Vasarelystä, jota pidetään optisen taiteen "isänä". Jos nimi ei sano mitään, todennäköisesti hänen optiseen harhaan perustuvat kuvansa ovat tuttuja. Ainakin minä tunnistin seeprakuviot, jotka ovatkin ehkä hänen niitä kaikkein kuuluisimpia töitä.

Jännä juttu, miten väreillä, muodoilla ja asettelulla saa aikaan sellaisia näköhavaintoja, että välillä ihan pyörrytti. Ja osa hänen töistään näytti siltä kuin ne olisi tehty tietokoneella, niin matemaattisen tarkkaan kaikki kuvapinnat oli tehty.

Sisällä museossa, joka on muuten perustettu taiteilijan synnyintaloon, olisi saanut ottaa kuvia vain maksua vastaan, joten ohessa kuva museon ulkopuolelta. Kuvassa näkyy myös yksi seepratauluista.

Unohtui eilen kertoa, että sain viime viikon Strategic Human Resource Management -esityksestä 19/20 pistettä. Opettajamme pyysi minua tuntien jälkeen jäämään hänen kanssaan kahden, ja vähän jo ehdin ihmetellä, mitä asiaa hänellä voi minulle olla. Mutta hän halusikin paljastaa tämän ilosanoman minulle kahden kesken henkilökohtaisesti. Olen tyytyväinen!

Matkakuume

Joka kuukauden kolmas päivä on vuokranmaksupäivä. Se tarkoittaa sitä, että vuokraisäntä ja -emäntä tulevat henkilökohtaisesti asunnolle hakemaan rahat sekä lukemaan mittarit. Mittarit kertovat kylmän ja kuuman veden, sähkön sekä kaasun kulutuksen, joista maksetaan erikseen. Lisämaksua tulee myös "yleisistä kuluista", mitä lienevätkään. Ehkä ne ovat siivous-tai muita ylläpitokustannuksia. Eilen täällä kävi myös vesilaitoksen mies lukemassa samaisia mittareita, joten eiköhän vedenkulutuksestani ole nyt tarpeeksi tarkkaa dataa.

Maaesittelyiltaamme varten olen saanut tehtäväksi koota yhteen suomalaisia hassuja ilmiöitä. Tähän mennessä olen saanut listaani saappaanheiton, kännykänheiton, eukonkannon, suojalkapallon ja löylynheiton, joista kaikista suomalaiset ovat saaneet aikaan maailmanmestaruuskisat. Jos teille tulee muita outoja ilmiöitä mieleen, huutakaa hep, joka kuuluu tänne asti.

Pari täällä jo pidempään opiskellutta suomalaista sai minut innostumaan halpalennoista. Budapestistä tai Wienistä tai Bratislavasta saattaa päästä muutamalla kympillä Euroopan eri kohteisiin. Voitte uskoa, että netti on laulanut. Yksi Romanian kohde oli jo lähellä tarttua haaviin, mutta taidan sittenkin lähteä ensin katsastamaan Wienin, ihan vain junalla. Ohessa vielä yksi kuva Budapestistä, vanhasta kauppahallista.

Perhoset lenkillä

Tänään oli mahdottoman hieno päivä. Aurinko paistoi ja asteita oli reilusti toistakymmentä. Juoksulenkillä Mecsek-kukkulalla törmäsin ensimmäisiin sitruunaperhosiin. Kohtasin myös kaksi ylämaanlehmää. Ensin luulin, että ne ovat jonkun perheen vähän normia isompia kotieläimiä, mutta kun seuraavalla pihalla tepasteli strutseja, ymmärsin juoksentelevani paikallisen eläintarhan takamailla.

En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka hieno paikka tuo kukkula-alue on. Vaeltelupolkuja on kaiken tasoisille retkeilijöille, ja avarilta kohdilta on paikoin todella huikeat näkymät alas kaupunkiin. Polut ovat välillä aika tiheän kasvuston ympäröimiä, enkä Suomesta lähtiessäni ehtinyt siinä kaikessa lähtökiireessä ottamaan rokotetta puutiaisaivotulehdusta vastaan. Täällä suunnalla puutiaisen levittämää virusta kuitenkin esiintyy, joten rokotetta suositellaan täällä pidempään oleskeleville. Toivottavasti ei punkki pääse puremaan.

Koska en juoksulenkeillä kanna kameraani mukana, täytyy tyytyä Budapestistä ottamiini kuviin. Katselin kaupunkikuvaa myös työsilmilläni ja koin yhden yllättävän hetken flunssalääkkeen ambient-mainoksesta. Mainos oli kolmiulotteinen ja kuumajuomakuppi oli siis ulkona itse taustaplakaatista. Kuppiin oli asennettu lisäksi valo ja jokin laite siten, että kupista nousi höyryä, kuten kuumasta juomasta kuuluukin. Mainoksesta on kuvaa myös YouTubessa http://www.youtube.com/watch?v=yAoFc80Ux3Q. Hauska toteutus.

Budapestiin ja takaisin

Budapestin ilmaisoppaan, Budapest Funzinen, sivuilla oli esitetty satunnaisille matkaajille kysymyksiä tyyliin: Jos Budapest olisi ihminen, millainen hän olisi? Kaunis, vieraanvarainen, romanttinen, ystävällinen, eloisa. Kyllä, kaikkia näitä, mutta myös kaksijakoinen.

Kaupungissa on äärettömän hienoja rakennuksia, hotelleja ja kauppoja, mutta myös köyhiä kerjäläisiä, asunnottomia ihmisiä ja kunnostamatonta pintaa. Budapest on turisteille turvallinen, mutta miljoonakaupungissa saa aina olla myös vähän varuillaan. Itse asiassa pitkästä aikaa vieraassa paikassa vähän pelotti, jopa päiväsaikaan. Tavallisesti olen turhankin rohkea ja huoleton kokemaan ja näkemään uusia paikkoja.

Budapest on myös mahdollisuuksien kaupunki, jossa on tekemistä niin illan kuin aamun virkuille. Toisaalta siellä saa hyvin päivänsä kulumaan vain katselemalla ja seuraamalla kaupungin vilinää. Minä tein näitä molempia ja nautin joka hetkestä.

Terror Háza (House of Terror) -museokäyntiä ei voi sanoa nautinnoksi, mutta ehdottomasti vaikuttava kokemus se oli. Museo kertaa Unkarin 1940- ja 50-luvun historian traagisia vaiheita ja sen julmia seurauksia. Sitä on todella vaikeaa ymmärtää, miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin paha. Hirmuisista asioista huolimatta museo on käymisen arvoinen, ja se oli todella taidokkaasti rakennettu.

Löysin myös erinomaisen lounasravintolan vilkkaimman keskusta-alueen ja Keleti-rautatieaseman väliltä. Pasta Dost -nimisessä ravintolassa buffet-lounaaseen kuuluivat alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi myös juomat. Viinillä, oluella ja sangrialla olisi voinut saada hyvinkin lennokkaan alun päivälle, mutta enhän nyt minä ;-) Paikka ei ollut mikään punakeltainen pizzabuffet-mättöpaikka, vaan viihtyisä ravintola, jossa ruoat oli laitettu kauniisti tarjolle ja ne myös maistuivat hyviltä. Suosittelen kaikille Budapestissä kävijöille muunkin kuin ilmaisen viinan takia!

Oli myös jännä kokemus katsoa hotellihuoneessa televisiota kuukauden tauon jälkeen. Satuin myös näkemään BBC:ltä livenä osan U2:n "yllätys"konsertista.

Kaupungissa oli paljon suomalaisia turisteja. Vaikka Budapest on kaunis ja kiva kaupunki, melkein teki mieli sanoa maanmiehille ja -naisille, että tulkaa hyvät ihmiset seuraavan kerran Pécsiin. Vain yhden yön olin pois kotoa ja vähän oli jo ikävä takaisin. Minkähänlainen parku siitä vielä tulee, kun oikeasti joudun täältä lähtemään...

Vilhem Oranialaisen jälkeläiset

Maaesittelyvuorossa olivat tänään Hollanti ja Bulgaria. Kaikki tuntemani hollantilaiset ovat aina olleet tosi mukavia: välittömiä, rentoja, huumorintajuisia ja ja ja - siis tavallisia järkeviä ihmisiä, eivätkä nämä yksilöt täällä tee poikkeusta. Parasta heidän maaesittelyssään olivat ruokatarjoilut ja erityisesti salmiakkikarkit, sillä kaikkihan nyt ilman esittelyäkin tietävät, kuinka hauska ja vapaamielinen maa näillä oranssipaidoilla on.

Karkit eivät olleet niitä ihan oikeita, suomalaisen suuhun sopivia vahvoja salmiakkeja, mutta sinne päin ja tähän hätään kelpasivat enemmän kuin hyvin. Kipolla ei paljon muiden kuin suomalaisten käsiä näkynyt. Ihme porukkaa, kun eivät ymmärrä hyvän päälle.

Täältä ei muuten saa mistään edes kunnollisia hedelmäkarkkeja, ainoastaan kumisia pieniä nalle- tai matokarkkeja. Irtokarkkihyllyjä ei ole lainkaan, mutta suklaata eri muodossa ja varsinkin kirsikkamuodossa on useita laatuja.

Bulgaria olisi ehdottomasti vierailemisen arvoinen maa! Erityisesti jäi mieleen Plovdiv-niminen kaupunki, jossa ainakin kuvien perusteella näytti olevan paljon Pécsin kaltaista vanhaa ja matalaa rakennusta ja kapeita kujia. Ja erittäin vanha paikka se taitaa ollakin.

Oheisessa kuvassa salmiakkikipon edessä on yksi hollantilaisten erikoisuus: maapähkinävoita ja vaaleaa leipää. Yllättävän hyvä yhdistelmä!