Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Eikö ollakin somia? Kuva ja jutut ovat yliopiston UnivPécs-lehden englanninkieliseltä palstalta, jossa ruodimme toisen suomalaisopiskelijan kanssa kaupungin joukkoliikennettä. Jotain ihmeellistä on tapahtunut, sillä maanantaista lähtien sisään busseihin on päässyt ainoastaan etuovista. Juuri kun pääsin omassa jutussani kehumasta "sisään vaan joka ovista" -käytäntöä.

Kävin tänään tapaamassa Organizational Behaviour -kurssin opettajaa. Kurssi ei siis ole vielä alkanut, ja nyt oli tarkoitus sopia opintojakson käynnistämisestä, joka saatiinkin aikataulutettua toukokuulle. Minun lisäksen kurssille on tulossa tasan yksi opiskelija. Vielä erikoisemmin kävi hollantilaiselle tytölle, joka on erään kurssin ainoa osallistuja.

Maaesittelyiltamme lähestyy ja valmistelutohinat sen myötä kiihtyvät. Naapurissa on simat pullotettu, fisut sekoitettu ja huomenna alkavat leivontahommat. Kaupungin toisella laidalla opiskelija-asuntolassa ahkeroidaan esittelyvideomme kanssa.

Valmistautumisemme on aiheuttanut suurta hilpeyttä muiden opiskelijoiden keskuudessa, ja odotukset ovat ennätyskorkealla. Suomalaiseen tapaan aloitimme suunnittelun jo pari kuukautta sitten, kun muiden maiden opiskelijat ovat vääntäneet omansa valmiiksi edellisenä iltana.

Suomalaiset ovat muuten kekseliästä sakkia. Otsikkoni sananlasku innosti äsken googlettamaan netistä suomalaisia sanontoja, ja tässä yksi löytö "kansanperinnesivuilta": Tarkkaa hommaa kuin kirpun nainti: milli pieleen ja se on silmässä.

Nyt hyvää hyötä ja parempia juttuja odotellessa huomiseen.

Aurinko armas

Ei kestänyt kevät kauan, sillä tänne tulikin yllättäen KESÄ! Kaupungin kadut olivat eilen täynnä lämmöstä nautiskelevia ihmisiä. Terassille mekin päädyimme. Ihana aurinko!

Terassit olivat täynnä vielä illallakin, kun palailimme kotiin eräästä Tex-Mex-ravintolasta. Ihan kuin olisi kävellyt kokonaan uudessa kaupungissa, sellaisen muodonmuutoksen lämpö oli katukuvassa saanut aikaan.

Analyysikin alkaa olla viimeistä pistettä vaille valmis. Aikamoinen urakka se on kyllä ollut! Vielä viikon kun jaksaisi pusertaa muitakin koulutöitä, sitten pääsee ansaitulle kevätlomalle. Ja kevätloma tuo tänne ensimmäisen vieraan Suomesta. Kivaa!

Tänään on kulunut tasan kaksi kuukautta siitä, kun tulin Unkariin. Hurjaa.

Mennään bussilla

Kevät on täällä taas käymässä. Toivotaan, että aurinkoinen sääherra jää tällä kertaa kaupunkiin pidemmäksikin aikaa. Sääennustus ainakin lupaa hyvää. Ensi viikolla pitäisi päästä lähemmäs 20 astetta ja joinain päivinä ylikin. En valita!

Eilen pääsin taas kameran eteen. Tällä kertaa yliopiston lehteen, joka ilmestyy seuraavan kerran ensi maanantaina. Unkarilainen kurssikaverini on lehden toimituksessa mukana ja pyysi lyhyttä artikkelia Pécsin joukkoliikenteen (=bussiliikenteen) hyvistä ja huonoista puolista. Lupauduin kirjoittamaan plussista ja toinen suomalainen miinuksista. Kirjoitukseni oli pääasiassa ihan höpöhöpöä, sellaista jonninjoutavaa jorinaa, jota olisi voinut kertoa mistä tahansa kaupungista, mutta on täällä ihan oikeastikin muutamia tosi hyviä juttuja, kuten puoli-ilmainen opiskelijalippu, eri pysäkit ulos- ja sisääntulijoille sekä se, että busseihin voi hyppiä sisään niin etu- kuin takaovista. Eniten jutussa kuitenkin jännittää meistä otettu valokuva, jossa pyörimme pääaukiolla olevan patsaan ympärillä leikkipyssyt käsissä. Don't ask...

Maaesittelyillassa esiintyivät Ranska, Venäjä ja Italia. Olen edelleen ihan sanaton, kuinka hienoja paikkoja maanosamme pitääkään sisässään. Ja kuinka vähän sitä itse asiassa on nähnyt, vaikka monessa maassa onkin käynyt. Italia ei todellakaan ole sama kuin Rooma, vaikka Pécs onkin yhtä kuin Unkari :-) Ja kuinka hyvällä huumorilla kunkin maan kansalaiset suhtautuvat omiin ominaispiirteisiinsä, historiaansa ja poliitikkoihinsa.

Maaesittelystä ei ole nyt yhtään kuvaa, mutta oheinen foto on otettu kotimatkalla pääkävelykadulta iltavalaistuksessa. Eikö olekin hiano paikka, McDonald's ja kaikki.

Posliinikaupunki

Ihan psykedeeliset Strategic Human Resource Management -tunnit taas eilen. Professorimme on ilmiselvä adhd-tapaus. Hän vastaa aina itse kysymyksiinsä, ei pysy hetkeäkäään paikallaan, hakkaa nyrkkiä pöytään eikä varsinkaan ole sekuntiakaan hiljaa. Ja haluaa tunneillaan toimintaa, jonka kohteena me opiskelijat olemme.

Ihan hyvä idea oli katsoa Cast away -elokuvaa, jossa Tom Hanksin pääesittämä pikkupomo pitää puheen Moskovassa venäläisille työntekijöilleen pakettien kuljettamiseen kuluvasta ajasta, mutta senkin ajan professorimme puhua pulputti ja kertoi itse omin sanoin, mitä kohtauksessa tapahtuu.

Välillä teimme hysteerisinä paritöitä, hetken päästä jo kirjoitimme välikoetta, jonka yhtenä aiheena oli Cast away -elokuva, jonka kohtausta professorimme edelleen selvitti meille. Ja ehti yksi opiskelija pitää oman case-esityksensäkin, jonka professorimme tosin keskeytti joka toisen lauseen jälkeen. Ilta huipentui talonrakennuskilpailuun. Hullun kiilto silmissä rakensimme mallin mukaisia taloja paperista ja laaduntarkkailijat kyttäsivät vieressä kellon kanssa. Ryhmämme voitti, sattui ilmeisesti kaikki kilpailuhenkisimmät samaan porukkaan. Kotona revin viimeiset teipin palaset hihoistani... Näiden tuntien jälkeen olen aina ihan poikki.

Jos ei vielä ole tullut selväksi, Pécsin ehdoton ylpeyden aihe on kuulu Zsolnayn posliini. Monissa rakennuksissa ympäri Unkaria ja muitakin maita on kyseisen posliinitehtaan koristuksia. Tehdas on valmistanut myös hyvin koristeellisia posliiniastiastioita ja koriste-esineitä, mutta nykyisin toiminta on pienimuotoista, sääli. Hieno uusi aluevaltaus on tosin yhteistyö unkarilaisen muotisuunnittelijan, Katti Zoóbin kanssa. Tuloksena upeita koruja! Ostettu on.

Ohessa yksi kuva museosta, jossa vierailimme siis tänään. Kävimme myös hakemassa sima-aineksia ja Finlandia-vodkaa Tescosta ensi viikon Suomi-esitykseemme.

Analyysiahdistus

Opiskelijaelämä on viime päivinä ollut sitä itseään eli totista ja tylsää puurtamista yhden erittäin haastavan ja laajan tehtävän kanssa. Eikä yhtään helpottanut ahdistusta, että samaan aikaan muut virittelivät välineitään ja tankkasivat viikonlopun hiihtoihin.

Oman viikonlopun kohokohta taisi olla lauantai-illan ravintolalöytö Trendo. Siinähän se on koko ajan ollut pääkävelykadulla kaupungin keskeisimmällä paikalla, mutta ei ole vain aiemmin tullut käveltyä ovesta sisään. Hyvää ruokaa ja juomaa kauniisti aseteltuna, huomioivaa palvelua ja loistavaa seuraa, mitäpä sitä ihminen muuta kaipaa kuivien analysointitehtäviensä välissä. Kanaisan annoksen syöminen kalaveitsellä, kahvipapujen maistelu ja Metaxan ennakkoluuloton kokeilu kruunasivat illan.

Myös yhden "hiihtäjän" matkaraporttiviestit piristivät kummasti. Kiitos ja kumarrus hyvistä nauruista. Toivottavasti pääsen itse naurun kohteeksi ensi vuonna :-)

Lupailin jossain vaiheessa kuvia Tettyen kalkkikiviluolasta. Tässä yksi. Varokaa hirviöitä.

Tahtoo "hiihtämään"

Ei voinut naapurismiehen sanaan luottaa. Alku oli toissayönä lupaava, mutta viideltä aamuyöstä jumputus taas alkoi. Plussaa kuitenkin Daruden Sandstormista!

Viime viikon maaesittely jäi väliin Wienin-keikan takia, mutta eilen päästiin taas virtuaalimatkalle - tällä kertaa Japaniin, Tsekkeihin ja Kroatiaan. Matkakuume nousi saman tien huippuunsa. Japaniin on vielä joskus päästävä! Oheisessa kuvassa on Tsekkien maapöytä, jossa oli tarjolla muun muassa suolaisia ja rasvaa tihkuvia pannukakkuja.

Viime yönä oli muutama aste pakkasta ja tänään satoi räntää... Kylmä harmitus jäi kuitenkin hierontapöydälle, vaikka mitään kovakäsittelyä hoito ei ollutkaan. Mutta mukava fiilis siitä tuli.

Juuri nyt olisi ollut kiva olla myös Suomessa, sillä työpaikan legendaarinen "hiihtoretki"viikonloppu käynnistyi. Tsemppiä kaikille niin ala- kuin ylämäkiin, elän täysillä hengessä mukana ;-)

Kerrostalokyttääjä

Tänään se sitten tapahtui. Mitta tuli lopullisesti täyteen naapurin popituksesta ja varsinkin korvakivusta, jonka olen ahkerasta tulppien käytöstä saanut. Naapurin mieshenkilö oli ymmärtäväinen ja lupasi laittaa volyymiä pienemmälle, erityisesti yöaikaan. Katsotaan, kuinka miehen sanaan voi luottaa. Nimestä päätellen veikkaan, että tyyppi on kotoisin jostakin Etelä-Euroopan maasta, jossa elämän rytmi lienee vähän toisenlainen kuin meillä Pohjoisessa.

Csontváry on Unkarin arvostetuimpia taiteilijoita, jonka arvo tosin ymmärrettiin vasta taiteilijan kuoleman jälkeen. Häntä pidettiin elinaikanaan lähinnä outona hyypiönä, joka kärsi myös mielisairaudesta. Mikähän ihme siinäkin on, että mielenvikaiset ihmiset herättävät minussa aina vahvoja tunteita ja arvostavaa kiinnostusta.

Unkarilainen opiskelijaoppaammekin oli ihan tärinöissä kertoessaan meille tarinoita kuuluisasta taiteilijasta ja hänen hienoista töistään. Ihastuin erityisesti oheiseen maalaukseen (vuodelta 1902), joka on kuin satumaailmasta. Näkymä on Selmecbánya-nimisestä kylästä, joka on nykyään Slovakian puolella, mutta on aiemmin ollut osa Unkaria. Hauska yksityiskohta on kuvan oikeassa yläosassa vuoren rinteellä oleva E-kirjain. Se raivattiin metsikköön, kun Unkarin kuningatar "Sisi" tuli paikkakunnalle vierailulle. Csontváryn muita töitä löytyy oheisen linkin takaa: http://www.hung-art.hu/frames-e.html?/english/c/csontvar/index.html

Kalansyöjäihmisenä olen ajoittain kärsinyt pienoisesta kalan puutteesta - kaupoissa kun ei ole liiemmin kalaa tarjolla. Kalanhimoni tuli tänään tyydytettyä pääkävelykadulla sijaitsevassa Dóm-ravintolassa, jossa oli myös erillinen kasvisruokalista. Se taas oli erityisen mukava yllätys kasvissyöjäystävälleni. Kuten kaikki tietävät, unkarilainen ruoka ja ravintoloiden tarjonta on pitkälti lihapainotteista. Lounaan kruunasi kakkukahvit viihtyisässä ja hyväksi koetussa Caflisch-kahvilassa.

Pus

Bussipysäkille tuli kaksi teini-ikäistä kaverusta, jotka pojille tyypilliseen tapaan pelleilivät jotain tyhjää, löivät ilmaan nyrkkeilylyöntejä ja potkivat karatepotkuja. Sellaisia lippispäisiä peruslökäpöksyjä, joita Suomessakin näkee. Toinen pojista oli saattamassa toista bussiin, ja kun kulkuväline tuli, pojat ottivat toisiaan olkapäistä kiinni ja moiskauttivat poskisuudelmat hyvästeiksi.

Keskustelimme tervehtimiskäytännöistä yhtenä päivänä myös koulussa. Kun muiden maiden edustajat kertasivat poskisuudelmiensa lukumääriä - oliko niitä nyt yksi vai kaksi vai kolme - opettajamme ei meinannut millään uskoa, että Suomessa määrä on tasan nolla. "Mutta eikö kuitenkin yhteen kertaan toiselle poskelle?" Ei.

Muutamaan kertaan pari ulkomaan elävää on päässyt yllättämään. Se tapahtuu niin äkkiä, että vaikka vaistomaisesti tulee perääntymisen ja väistämisen tunne, sitä ei ehdi tehdä. Jää vain hämmästyneen ja pelästyneen näköisenä paikoilleen ja yrittää pysyä poskien vaihdossa toisen perässä. Meidän suomalaisten ilmeet pitäisi kyllä saada Matkailun edistämiskeskuksen käyttöön.

Eilen Global Marketing -tunnilla saimme hyvät naurut, kun jokaisen maan edustajat esittelivät vuorotellen omaa maataan kuvaavia ominaispiirteitä, sekä fyysisiä että abstrakteja, kuten esineitä, vaatetusta, kuvamaailmaa, asenteita, arvoja, uskomuksia ja luonteenpiireitä. Yksi suomalaisista pelaa täällä yliopistojoukkueessa koripalloa ja hän kertoi sanoneensa joukkukavereilleen, että häneltä ei sitten tarvitse tulla joka päivä kyselemään, että "Mitä kuuluu?" ja "Miten voit tänään?", että hän kyllä raportoi heti, kun hänen elämässään tapahtuu jotain kertomisen arvoista :-)

Monta yllättävää ja uuttakin ominaisuutta tuli monesta maasta esiin. Kuten se, että liettualaisilla on samantapainen viha-rakkaus-suhde virolaisiin kuin meillä ruotsalaisiin. Virolaiset ovat kuulemma tavattoman hitaita, ja siitä on monet vitsit kehitetty. Unkarilaiset kuvittelevat, että unkarin kieltä ymmärtämätön vastapuoli tajuaa sanoman, jos saman asian huutaa hänelle. Ja espanjalaisten beachit muuttuivat vahingossa bitcheiksi.

Oheinen kuva on otettu Wienistä, Schönbrunnin kesäpalatsin edustalta.

Mystisen Sissin lumoissa

Olen mykistynyt! Voi hyvää päivää sitä loistoa, jonka ympäröimänä Itävallan hallitsijat ovat joskus eläneet. Wienin keskustassa sijaitsevassa Hofburgin linnassa ja vähän etäämmällä olevassa Schönbrunnin kesäpalatsissa pääsee niin lähelle niissä asuneiden kreivien, keisarien ja herttuattarien elämää ja tunnelmaa, että sanat eivät riitä sitä kertomaan. Se pitää nähdä ja kokea itse.

Pääsin kosketuksiin ihan tavallisenkin elämän kanssa matkustamalla mennen tullen kuudessa eri junassa 12 tuntia, hätistelemällä pummilla matkustavan unkarilaisseurueen naispuolista jäsentä himoitsemasta nälissään eväitäni, viettämällä tuntikausia ihanissa ostoskeskuksissa, nautiskelemalla jäätelöstä ja sacherkakusta viehättävissä konditoriakahviloissa, herkistymällä St. Stephen's katedraalin tunnelmasta ja väistelemällä varsinkin italialaisia turistiryhmiä. Ja ihan vain seuraamalla ison kaupungin elävää elämää. Enkä edes saanut ruokamyrkytystä, vaikka päädyin yhtenä iltana syömään kiinalaiseen ravintolaan, jossa ei ollut lisäkseni yhtään ainoata asiakasta.

Albertina-taidemuseossa oli näytillä Rembrandtin, Monet'n ja Picasson töitä, mutta vaikutuksen teki erityisesti Gerhard Richter, jonka valokuvien ja maalusten välimaastossa olevia "popahtavia" teoksia kelpuuttaisin omaankin kotiini.

Aivojen ohjelmointi euroihin teki välillä tiukkaa, ja yllättäen läheskään kaikissa kaupoissa ei kelvannut Visa tai ostoksille oli minimiostosraja. Unkarissakaan pikkukaupoissa tai palveluliikkeissä, kuten kauneushoitoloissa tai kampaamoissa tai ravintoloissa ei kortteja käytetä, kuten Suomessa. Se voi johtua myös siitä, että Unkarissa palveluliikkeissä hintoihin kuuluu lisätä tippiä, ja ehkä se hoituu helpommin käsin kosketeltavalla rahalla.

Kotiin lähdön hetkellä oli todella omistuista hypätä junaan ja suunnata taas Unkarin puolelle. Jotenkin tuntui, että olisi pitänyt suomalaisena turistina lähteä Suomeen. Ainoatakaan suomen kielen sanaa en muuten Wienissä kuullut, toisin kuin Budapestissä pari viikkoa sitten. Mihinköhän seuraavaksi lähtisi...

Kulttuurit kohtaavat

Tänään piti jättää unkarin kielen tunnit väliin, sillä yliopistolle saapui iso stara, hollantilainen Geert Hofstede. Hän on maailmanlaajuisesti erittäin arvostettu ja tunnettu kulttuurien, myös organisaatiokulttuurien tutkija, jonka luentoa hehkutettiin meille "once in a lifetime" -tilaisuuteena.

Ikäistään huomattavasti nuoremmalta vaikuttanut Herra Hofstede on löytänyt useita eroavaisuuksia ja yhteneväisyyksiä tietyissä kansallisissa kulttuureissa ja jakanut ne muutamiin ulottuvuuksiin esimerkiksi sen mukaan, kuinka kulttuurissa vältetään epävarmuuden tunnetta tai kuinka tasaisesti valta on jakautunut. Ei ole mikään ihme, että esimerkiksi amerikkalaisen ja saksalaisen yrityksen yhteenliittäminen ei suju ongelmitta, sillä kyseisten maiden kulttuureissa on niin paljon eroavaisuuksia.

Jokaisessa kulttuurissa on omat plussansa ja miinuksensa, ja ne vaikuttavat sekä yksilöiden että organisaatioiden toimintaan. Kulttuureissa vallitsevia arvoja, jotka saamme jo äidinmaidossa, on erittäin vaikea muuttaa. Myöhemmällä iällä opittuihin käytäntöihin tai tapoihin onkin jo helpompi vaikuttaa. Varsinkin kansainvälisessä kanssakäymisessä näiden huomioon ottaminen on erittäin tärkeää. Ja sitähän täällä koko ajan tehdään eli kummastellaan muiden maiden kummallisia tapoja ;-)

Teimme tänään myös retken Pécsin kauniille Tettyen puistoalueelle, jossa sijaitsee vanha kalkkikiviluola. Mahtava tunnelma hämärässä maan alla. Kuvia niistä tunnelmista tulee myöhemmin. Kuten myös Wienin-matkasta, jonne olisi tarkoitus suunnata huomenna. Eli hasta la vista hetkeksi.

Vesiasiaa

Katsokaa nyt tuota kattilaa! Enkä ole muuta tehnyt kuin keittänyt sillä vettä. Vesi on täällä niin kalkkipitoista, että se tuntuu jättävän jälkensä kaikkeen. Kattiloiden lisäksi muutkin pinnat, joihin vesi on ollut kosketuksissa, ovat täynnä valkoisia läikkiä. Pyykinpesukoneessa pitää käyttää erillistä jauhetta, joka suojaa pesukoneen sisuksia saostumilta. Astioille en ole vielä löytänyt vastaavaa ainetta, ja voi olla, että se on jo myöhäistä.

Vesijohtovettä voisi juoda, mutta en ole sitä tehnyt kuin hätätapauksissa. Kaupat ovat pullollaan vesipulloja, ja niitä tulee kannettua kotiin lähes päivittäin. Merkistä riippumatta vaaleanpunaisen korkin omaavissa pulloissa on tavallista vettä, ja sininen korkki on merkki kuplivasta vedestä. Hyvä muistisääntö!

Kaupoissa ei ole pullonpalautussysteemiä. Kaupungilla on muutamia keltaisia isoja laatikoita, jotka ovat todennäköisesti tarkoitettu pullojen kierrätykseen. Valitettavasti en ole saanut selvitettyä niiden käyttötarkoitusta, joten muovi- ja lasipullot menevät sekajätteen mukana roskiin. Ihan pahaa tekee.

Pieni suuri seikkailu

Tein tänään elämäni juoksulenkin. Lähdin hetken mielijohteesta seuraamaan vuoren rinteellä olevaa polkua, tosin merkattua sellaista. Juoksin ja juoksin ja välillä kävelin ja olin koko ajan vain syvemmällä metsikössä keskellä ei mitään. Siinä vaiheessa kun tuli mieleen kääntyä takaisin, olin jo tehnyt matkaa niin pitkään, että sekään vaihtoehto ei tuntunut järkevältä. Pakkohan polun oli viedä johonkin, jossa on asutusta. Ja olihan sitä lopulta, olin keskellä maaseutua Pécsin takamailla, lähellä Orfűn pikkukylää. Onneksi oli bussikortti mukana, vaikka tietysti siinäkin meni vielä tovi, ennen kuin löysin lähimmälle bussipysäkille. Tein matkaa kaikkiaan kolmisen tuntia. Huh huh...

Juostessa sitä muuten ehti yllättäen miettiä kaikenlaista, muun muassa sellaista, että sinne metsikköön kun kuupahtaisin, voisin tuhansien vuosien kuluttua päätyä vaikka oheisen kuvan lailla museon vitriiniin turistien ihmeteltäväksi.

Kuva on Arkeologisesta museosta, jossa piipahdin eilen. Samanlaisia kippoja ja kuppeja ja kolikoita on kaikissa vastaavissa museoissa, mutta luuranko pisti miettimään, mitähän tuokin tyyppi on joskus täällä tehnyt.

Eilen tapahtui myös sellainen ihmeellisyys, että ensimmäistä kertaa tuli ikävän tunne. Etsin tietokoneeltani sopivia kuvia maaesittelyymme, ja siinä samalla tuli selailtua myös lomakuvia. Ikävä tuli siis tiettyjä ihmisiä, ei niinkään Suomea. Mutta sitten menin nukkumaan.

Vihaa ja rakkautta

Oli aivan mahdottomasti porukkaa eilisissä maaesittelyiltamissa, jossa vuorossa olivat Ruotsi, Portugali ja Saksa. On se hienoa, että meillä on niin mahtava naapurimaa, joka on jääkiekossakin pärjännyt niin loistavasti.

Suomalaisyleisöstä kuului pientä mylvintää, kun esityksessä päästiin kohtaan, jossa kehuttiin Ruotsin jääkiekkojoukkueen olevan ainoa maa maailmassa, joka on voittanut samana vuonna sekä olympialaiset että MM-kisat (2006). Tätä saavutusta hehkutettiin sitten kuvien ja lukemien kera niin, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, kenet Ruotsi olympialaisissa voitti ja mikä oli lopputulos...

Saksalaiset syövät makkaraa ja makkaraa ja makkaraa ja bratwurstia ja weisswurstia ja juovat olutta ja tanssivat hassuja kansantansseja. Portugalilaiset ovat valloittaneet melkein koko maailman ja nyt viisi yksilöä myös Unkarin.

Oheisessa kuvassa ei tarjoilla ruotsalaisia maailman parhaita lihapullia, vaan jotain riisipuuron näköistä portugalilaista vanukasta ja keltaista munapohjaista(?) kastiketta.

Tänään oli elokuvailta: Seven Pounds. Ihan hyvä, vaikka alussa ei ottanutkaan mitään tolkkua, mistä on kyse. Malttia vaan mukaan, sillä lopussa kaikki kyllä selviää.

Optinen harha

Unkarilaiset ja tietenkin pécsiläiset ovat tavattoman ylpeitä täällä syntyneestä Victor Vasarelystä, jota pidetään optisen taiteen "isänä". Jos nimi ei sano mitään, todennäköisesti hänen optiseen harhaan perustuvat kuvansa ovat tuttuja. Ainakin minä tunnistin seeprakuviot, jotka ovatkin ehkä hänen niitä kaikkein kuuluisimpia töitä.

Jännä juttu, miten väreillä, muodoilla ja asettelulla saa aikaan sellaisia näköhavaintoja, että välillä ihan pyörrytti. Ja osa hänen töistään näytti siltä kuin ne olisi tehty tietokoneella, niin matemaattisen tarkkaan kaikki kuvapinnat oli tehty.

Sisällä museossa, joka on muuten perustettu taiteilijan synnyintaloon, olisi saanut ottaa kuvia vain maksua vastaan, joten ohessa kuva museon ulkopuolelta. Kuvassa näkyy myös yksi seepratauluista.

Unohtui eilen kertoa, että sain viime viikon Strategic Human Resource Management -esityksestä 19/20 pistettä. Opettajamme pyysi minua tuntien jälkeen jäämään hänen kanssaan kahden, ja vähän jo ehdin ihmetellä, mitä asiaa hänellä voi minulle olla. Mutta hän halusikin paljastaa tämän ilosanoman minulle kahden kesken henkilökohtaisesti. Olen tyytyväinen!

Matkakuume

Joka kuukauden kolmas päivä on vuokranmaksupäivä. Se tarkoittaa sitä, että vuokraisäntä ja -emäntä tulevat henkilökohtaisesti asunnolle hakemaan rahat sekä lukemaan mittarit. Mittarit kertovat kylmän ja kuuman veden, sähkön sekä kaasun kulutuksen, joista maksetaan erikseen. Lisämaksua tulee myös "yleisistä kuluista", mitä lienevätkään. Ehkä ne ovat siivous-tai muita ylläpitokustannuksia. Eilen täällä kävi myös vesilaitoksen mies lukemassa samaisia mittareita, joten eiköhän vedenkulutuksestani ole nyt tarpeeksi tarkkaa dataa.

Maaesittelyiltaamme varten olen saanut tehtäväksi koota yhteen suomalaisia hassuja ilmiöitä. Tähän mennessä olen saanut listaani saappaanheiton, kännykänheiton, eukonkannon, suojalkapallon ja löylynheiton, joista kaikista suomalaiset ovat saaneet aikaan maailmanmestaruuskisat. Jos teille tulee muita outoja ilmiöitä mieleen, huutakaa hep, joka kuuluu tänne asti.

Pari täällä jo pidempään opiskellutta suomalaista sai minut innostumaan halpalennoista. Budapestistä tai Wienistä tai Bratislavasta saattaa päästä muutamalla kympillä Euroopan eri kohteisiin. Voitte uskoa, että netti on laulanut. Yksi Romanian kohde oli jo lähellä tarttua haaviin, mutta taidan sittenkin lähteä ensin katsastamaan Wienin, ihan vain junalla. Ohessa vielä yksi kuva Budapestistä, vanhasta kauppahallista.

Perhoset lenkillä

Tänään oli mahdottoman hieno päivä. Aurinko paistoi ja asteita oli reilusti toistakymmentä. Juoksulenkillä Mecsek-kukkulalla törmäsin ensimmäisiin sitruunaperhosiin. Kohtasin myös kaksi ylämaanlehmää. Ensin luulin, että ne ovat jonkun perheen vähän normia isompia kotieläimiä, mutta kun seuraavalla pihalla tepasteli strutseja, ymmärsin juoksentelevani paikallisen eläintarhan takamailla.

En pysty sanoin kuvaamaan, kuinka hieno paikka tuo kukkula-alue on. Vaeltelupolkuja on kaiken tasoisille retkeilijöille, ja avarilta kohdilta on paikoin todella huikeat näkymät alas kaupunkiin. Polut ovat välillä aika tiheän kasvuston ympäröimiä, enkä Suomesta lähtiessäni ehtinyt siinä kaikessa lähtökiireessä ottamaan rokotetta puutiaisaivotulehdusta vastaan. Täällä suunnalla puutiaisen levittämää virusta kuitenkin esiintyy, joten rokotetta suositellaan täällä pidempään oleskeleville. Toivottavasti ei punkki pääse puremaan.

Koska en juoksulenkeillä kanna kameraani mukana, täytyy tyytyä Budapestistä ottamiini kuviin. Katselin kaupunkikuvaa myös työsilmilläni ja koin yhden yllättävän hetken flunssalääkkeen ambient-mainoksesta. Mainos oli kolmiulotteinen ja kuumajuomakuppi oli siis ulkona itse taustaplakaatista. Kuppiin oli asennettu lisäksi valo ja jokin laite siten, että kupista nousi höyryä, kuten kuumasta juomasta kuuluukin. Mainoksesta on kuvaa myös YouTubessa http://www.youtube.com/watch?v=yAoFc80Ux3Q. Hauska toteutus.