Budapestiin ja takaisin

Budapestin ilmaisoppaan, Budapest Funzinen, sivuilla oli esitetty satunnaisille matkaajille kysymyksiä tyyliin: Jos Budapest olisi ihminen, millainen hän olisi? Kaunis, vieraanvarainen, romanttinen, ystävällinen, eloisa. Kyllä, kaikkia näitä, mutta myös kaksijakoinen.

Kaupungissa on äärettömän hienoja rakennuksia, hotelleja ja kauppoja, mutta myös köyhiä kerjäläisiä, asunnottomia ihmisiä ja kunnostamatonta pintaa. Budapest on turisteille turvallinen, mutta miljoonakaupungissa saa aina olla myös vähän varuillaan. Itse asiassa pitkästä aikaa vieraassa paikassa vähän pelotti, jopa päiväsaikaan. Tavallisesti olen turhankin rohkea ja huoleton kokemaan ja näkemään uusia paikkoja.

Budapest on myös mahdollisuuksien kaupunki, jossa on tekemistä niin illan kuin aamun virkuille. Toisaalta siellä saa hyvin päivänsä kulumaan vain katselemalla ja seuraamalla kaupungin vilinää. Minä tein näitä molempia ja nautin joka hetkestä.

Terror Háza (House of Terror) -museokäyntiä ei voi sanoa nautinnoksi, mutta ehdottomasti vaikuttava kokemus se oli. Museo kertaa Unkarin 1940- ja 50-luvun historian traagisia vaiheita ja sen julmia seurauksia. Sitä on todella vaikeaa ymmärtää, miten ihminen voi olla toiselle ihmiselle niin paha. Hirmuisista asioista huolimatta museo on käymisen arvoinen, ja se oli todella taidokkaasti rakennettu.

Löysin myös erinomaisen lounasravintolan vilkkaimman keskusta-alueen ja Keleti-rautatieaseman väliltä. Pasta Dost -nimisessä ravintolassa buffet-lounaaseen kuuluivat alku-, pää- ja jälkiruokien lisäksi myös juomat. Viinillä, oluella ja sangrialla olisi voinut saada hyvinkin lennokkaan alun päivälle, mutta enhän nyt minä ;-) Paikka ei ollut mikään punakeltainen pizzabuffet-mättöpaikka, vaan viihtyisä ravintola, jossa ruoat oli laitettu kauniisti tarjolle ja ne myös maistuivat hyviltä. Suosittelen kaikille Budapestissä kävijöille muunkin kuin ilmaisen viinan takia!

Oli myös jännä kokemus katsoa hotellihuoneessa televisiota kuukauden tauon jälkeen. Satuin myös näkemään BBC:ltä livenä osan U2:n "yllätys"konsertista.

Kaupungissa oli paljon suomalaisia turisteja. Vaikka Budapest on kaunis ja kiva kaupunki, melkein teki mieli sanoa maanmiehille ja -naisille, että tulkaa hyvät ihmiset seuraavan kerran Pécsiin. Vain yhden yön olin pois kotoa ja vähän oli jo ikävä takaisin. Minkähänlainen parku siitä vielä tulee, kun oikeasti joudun täältä lähtemään...

Vilhem Oranialaisen jälkeläiset

Maaesittelyvuorossa olivat tänään Hollanti ja Bulgaria. Kaikki tuntemani hollantilaiset ovat aina olleet tosi mukavia: välittömiä, rentoja, huumorintajuisia ja ja ja - siis tavallisia järkeviä ihmisiä, eivätkä nämä yksilöt täällä tee poikkeusta. Parasta heidän maaesittelyssään olivat ruokatarjoilut ja erityisesti salmiakkikarkit, sillä kaikkihan nyt ilman esittelyäkin tietävät, kuinka hauska ja vapaamielinen maa näillä oranssipaidoilla on.

Karkit eivät olleet niitä ihan oikeita, suomalaisen suuhun sopivia vahvoja salmiakkeja, mutta sinne päin ja tähän hätään kelpasivat enemmän kuin hyvin. Kipolla ei paljon muiden kuin suomalaisten käsiä näkynyt. Ihme porukkaa, kun eivät ymmärrä hyvän päälle.

Täältä ei muuten saa mistään edes kunnollisia hedelmäkarkkeja, ainoastaan kumisia pieniä nalle- tai matokarkkeja. Irtokarkkihyllyjä ei ole lainkaan, mutta suklaata eri muodossa ja varsinkin kirsikkamuodossa on useita laatuja.

Bulgaria olisi ehdottomasti vierailemisen arvoinen maa! Erityisesti jäi mieleen Plovdiv-niminen kaupunki, jossa ainakin kuvien perusteella näytti olevan paljon Pécsin kaltaista vanhaa ja matalaa rakennusta ja kapeita kujia. Ja erittäin vanha paikka se taitaa ollakin.

Oheisessa kuvassa salmiakkikipon edessä on yksi hollantilaisten erikoisuus: maapähkinävoita ja vaaleaa leipää. Yllättävän hyvä yhdistelmä!

Kynnet esiin

Meillä on tosi mukava unkarin kielen ryhmä. Tunneilla on vaan jotenkin hauska ja rento fiilis, ja sinne on aina kiva mennä, vaikka en osaakaan juuri mitään. Ryhmän pieni koko myös helpottaa tyhmänä olemista. Minun lisäkseni unkarin alkeita opettelee siis liettualainen tyttö, espanjalainen poitsu, saksalainen tyttö, itävaltalainen tyttö ja vanhempi venäläinen mies, joka on täällä tämän kevään muistaakseni humanistisessa tiedekunnassa opettamassa paikallisille muistaakseni jotain antoroplogiaan liittyvää. Hän kuulemma puhuu oppilaille venäjää ja tulkki kääntää opit unkariksi ja toiste päin. Mielenkiintoista!

Unkarin oppimista helpottaa onneksi jonkin verran se, että kaduilla ja kaupoissa näkee jatkuvasti unkarinkielisiä sanoja, jotka väkisinkin jäävät mieleen. Mutta kuten kuvitella saattaa, ei ole helppoa aloittaa vieraan kielen opiskelua alkeista täysin ummikkona, sillä eipä ole unkaria elämän aikana tullut juuri kuultua. Unkarin ja suomen kielen samalla logiikalla toimivasta kieliopista on kuitenkin hieman apua opettelussa.

Oheisessa kuvassa on näkymä tiedekunnalta, jossa käyn kieltä opiskelemassa. Taustalla on hieno kukkulamaisema, joka valokuvassa ei tietysti toistu yhtä upeana kuin luonnossa.

Hommasin muuten T-Mobilesta mobiilinettiliittymän. Täällä (tai Saksassa?) ei olla ihan yhtä kekseliäitä mokkuloiden ja wekkuloiden nimeämisissä, sillä tikun nimi on tylsyydessään lontooksi web'n'walk Stick.

Ja lopuksi tyttöjen juttuja. Sain tänään uudet kynnet, ranskalaisella manikyyrillä. Näillä kehtaa lähteä viikonloppua viettämään Budapestiin.

Yrittänyttä ei laiteta

Olen ollut niin ahkera, mutta silti tuntuu, että en saa huomenna sanaa suustani. Olen puhua pölpöttänyt itsekseni 17 sliden esityskokonaisuutta - ja samalla säälinyt jo etukäteen kanssaopiskelijoitani.

Sain myös palautettua Suomeen Yrittäjyys-opintojakson etätehtävän. Esseen aihe oli: "Millaisen yrityksen perustaisin jos ryhtyisin yrittäjäksi?". Ei, tällä kertaa kyse ei ollut ihanasta pienestä kahvilapuodista. Olen luopunut siitä leikki-ideasta, sillä joskus taannoin tein jollekin toiselle kurssille laskelmia, joiden mukaan yhdestä kahvikupista ja pullasta olisi pitänyt pyytää 30 euroa, jotta olisin saanut liiketoiminnastani kannattavan.

Esseeni yritys oli unkarilaisten tuotteiden maahantuonti ja myynti verkkokaupassa. En tiedä, olisiko yrityksellä mitään menestymisen mahdollisuuksia, mutta tärkeintä tehtävässä olikin ymmärtää yrittäjyyden peruskäsitteet ja yrittäjyysprosessi peilaten sitä samalla tosielämässä mahdollisesti tapahtuvaan yrittämiseen. Ja voisihan tuotteilla ollakin kysyntää Suomessa lukuisten Unkarin-ystävien keskuudessa.

Tänäänkään ei kameraani osunut mitään mielenkiintoista, joten nautiskellaan vielä lauantain juhlahumusta. Tässä kuvassa me suomalaiset poseeraamme itse kunniakonsulin kanssa. Jos ihmettelette keltaisia rannekkeitamme, ne ovat Aftershow-partyjen pääsyliput.

International Evening

Olipas eilen hyvät juhlat! Suomalaisen tunnolliseen tapaan olimme tapahtumapaikalla hyvissä ajoin vastaanottamassa vierastamme, Suomen kunniakonsuli György Katoria. Valmistelut olivat siinä vaiheessa vielä täydessä käynnissä, ja niin pöydät, tavarat, ruoat kuin ihmisetkin vasta etsivät omia paikkojaan lipuin ja valoin koristellussa juhlasalissa. Suomen lippu muuten puuttui lippukavalkaadista. Hyi hyi!

Mr Katorkin lopulta löytyi pienen etsimisen jälkeen suuresta ihmisvilinästä. Oikealta ammatiltaan hän on hotellin ja ravintolan omistaja täällä Pécsissä, ja hoitaa kunniakonsulin tehtäviä oman työnsä ohessa. Suomalaista alkuperää olevalla Elcoteqilla on tehdas Pécsissä ja myös paljon suomalaisia täällä töissä, ja kunniakonsulimme on ollut muun muassa edistämässä näitä suhteita. Hän myös kehui ja maistatti meillä Villányi-viinejä, jotka ovatkin tosi hyviä. Villányi-viinialue on ihan lähellä Pécsiä, joten siellä varmasti vielä vierailemme.

Lehtikuvaajiakin oli taas paikalla, ja pääsimme kunnikonsulimme kanssa poseraamaan yhdelle niistä. Missä lie julkaisussa taas olemmekaan...

Juhlasalia reunusti usean maan esittelypöydät, joista sai reilun euron ruokalippua vastaan maistella maiden tyypillisiä suolaisia ja makeita herkkuja. Ruotsalaiset lihapullat näyttivät kotoisilta, mutta päädyin lopulta intialaiseen ruokaan, joka oli oikein mausteisen maukasta.

Aftershow-partyissä ihan oman kotini vieressä, Lépcsöhaz-nimisessä ravintolassa, oli tupa täynnä ja tunnelma katossa. Aamulla oli vähän pää kipeä.

Jou jou

Naapurissani asuu mölyävää sakkia. Normaalien ihmisten valveillaoloaikana jumputus ja musiikin yli huutaminen eivät niinkään häiritse, mutta yöaikaan lievästi sanottuna raivostuttaa. Korvatulpat ovat olleet hyvässä käytössä, mutta ei niistäkään kaikkeen ole apua, sillä välillä sänky ihan tärisee. Tiedän yhden kerrostalokyttääjän, joka olisi jo aikaa sitten käynyt sanomassa pojille pari valittua sanaa vaikka ihan suomeksi. Oma valituskynnys on kuitenkin vielä aika kaukana.

Joskus musiikki on jopa kuunneltavaa, mutta pääosin yhdentekevää jytkettä. Naapurishenkilö saattaa lisäksi soittaa tuntitolkulla tai jopa useita päiviä putkeen yhtä ja samaa kappaletta. Viime aikoina suosiossa on ollut räppi. Jou!

Unohdin eilen mainita, että sain postia työpaikaltani. Kiitos M:lle! Kuori oli jätetty postilaatikkorykelmän päälle, josta naapurini pelasti sen parempaan talteen. Nyt laatikossa lukee nimeni, joten ehkä seuraavat lähetykset postinjakaja uskaltaa työntää luukusta sisään. Jännä juttu, miten eri silmin henkilöstölehteä lukee pienen henkisen ja fyysisen välimatkan päästä. Ja kerrankin oli aikaa lukea. Lehti oli tosi hyvä, ja siinä oli paljon mielenkiintoista asiaa! Silti ei tullut vielä yhtään ikävä töihin :-)

Olen useita päiviä pakertanut parin koulutehtävän kanssa. Toisen niistä sain tänään pääosin päätökseen. Sanamutoja täytyy vielä vähän hioa ennen tiistain suullista esitystä. Aiheeni on "German Firm in Central and Eastern Europe" ja case-yrityksenä on saksalainen Beiersdorf, jonka HR-toimintoja olen analysoinut yrityksen kansainvälistymistoiminnoissa. Vähän jännittää ensiesiintyminen.

Tänään en ole uusia kuvia ottanut, joten ohessa yksi aiemmin näpsäisemäni otos takapihastani. Ihan liikaa lunta edelleen!

Olutta ja vaahtokarkkeja

Kaunistautumishetki onnistui pienistä epäilyistäni huolimatta täydellisesti. Kauneushoitolan työntekijät eivät puhuneet lainkaan englantia, mutta jotenkin vain onnistuin eilen käsimerkeillä tilaamaan itselleni ajan ja tänään vielä tarkentamaan tiettyjä yksityiskohtia. En voi edelleen kuin ihmetellä maan hintatasoa, sillä sama toimenpide maksaa Suomessa vähintään kolme kertaa enemmän.

Maaesittelyiltamat jatkuivat tänään Belgian ja Yhdysvaltojen esittelyillä. Belgialaisia täällä on tasan yksi, mutta todella hienosti hän oli saanut kiteytettyä esitykseensä olennaisimmat. Ja paikallisesta Tescosta oli vielä löytänyt belgialaisia oluita, Duvelia, Leffeä ja Stella Artoisia, joita tarjoili mukanaan tuomien suklaiden kera esityksensä jälkeen.

Ameriikan mies ei itse asiassa ollut vaihto-opiskelija, vaan lomailemassa eilisen opiskelijaoppaamme luona. Esitys oli kuitenkin aivan hulvaton. En tiedä, pitääkö paikkansa, että vain hyvin hyvin pieni osa amerikkalaisista on sukujuuriltaan amerikkalaisia, olisiko ollut vajaa 2 prosenttia ja loppujen juuret ovat muissa maissa. Ameriikan miehen pöydästä sai Coca Colaa ja vaahtokarkkeja, vaikka hän olisi tietysti voinut tarjota melkein mitä vain.

Esitysten jälkeen pistäydyimme vielä paikallisessa kuppilassa. Ravintoloissa on muuten jännä tapa myydä viiniä desilitroittain. Lasillisessa viiniä on aina automaattisesti kaksi desiä. Sopii minulle.

Ykköset päälle lauantaina

Pari päivää on ollut taas yhtä huisketta.

Baletti "Bolero - Carmina Burana" upeassa Pécsin kansallisteatterissa oli miellyttävä elämys. Ainoa asia, mitä jäin kaipaamaan, oli elävä orkesteri tanssijoiden tahdittajina.

Suomalais-belgialais-hollantilais-saksalais-liettualais-seurueemme oli ensin hieman hämmennyksissään, sillä väliaika tuli jo parinkymmenen minuutin tanssin jälkeen. Väliaikadrinksuilla teimme fiksuina ihmisinä "yllättävän" oivalluksen: esitys koostui kahdesta osasta, Bolerosta ja Carmina Buranasta. Ja koska Bolero-biisi kestää sen lyhyen aikaa minkä kestää, ensimmäinen osuuskin oli niin lyhyt. Se on kyllä hieno musiikkiteos!

Niin oli hieno kokemus myös Cella Septichora, joka on maan alla oleva hautakammiokeskittymä jostain parin tuhannen vuoden takaa. Osa esiin kaivetuista haudoista oli ilmatiivissä lasihuoneissa, jotta haudoissa olevat maalaukset säilyisivät mahdollisimman hyvin myöhemmillekin sukupolville tutkittaviksi ja ihailtaviksi. Oppaamme, opiskelijajärjestön puuhamiehiä, oli hieman heikossa hapessa edellisillan juhlimisen takia ja välillä vähän lyhytsanainen :-)

Aloitimme tänään myös huhtikuun maaesittelyvalmistelut. Sovimme samalla askelkuvioista tulevan lauantain International Eveningiin. Kaikille oli enemmän kuin epäselvää, mistä tilaisuudessa on kyse, mutta koska meitä suomalaisia liiketalouden opiskelijoita on ihan virallisesti pyydetty saapumaan paikalle, kolme meistä suostui osallistumaan. Juhla on lääketieteellisen tiedekunnan juttuja, mutta sieltä ei ilmeisesti löytynyt suomalaisia opiskelijoita edustamaan maatamme.

Tiedämme tilaisuudesta sen verran, että se on paremman tason juhla, joka alkaa eri maiden suurlähettiläiden tai muiden suurlähetystön edustajien ja opiskelijoiden tapaamisella, minkä jälkeen on maiden ruoka- ja lauluesityksiä ja tieysti ruokailua, jutustelua ja tutustumista muiden maiden opiskelijoihin. Meidän tarkoituksenamme on keskustella ja pitää seuraa Pécsin Suomen konsulaatin kunniakonsulaatille, Mr György Katorille.

Ja parasta pitää laittaa ylle. Valitettavasti kovinkaan monen matkalaukusta ei smokkia tai iltaklänninkiä löydy. Onneksi sentään tuli yksi asiallinen hame-pusero-kenkä-yhdistelmä mukaan.

Odotan mielenkiinnolla iltaa!

Naama lehdessä

Tässä se nyt on. Orientaatiopäivästämme tehty juttu haastatteluiden kera Új Dunántúli Napló -lehdessä, joka on paikallinen maksullinen päivittäin ilmestyvä sanomalehti. Ehkä omatkin sanomiseni selviävät, kunhan unkarin kielen sanat saavat kielikurssin myötä järkeviä merkityksiä. Kielikurssin ensimmäisillä tunneilla tulivat jo tutuiksi esittäytymis- ja tervehdysfraasit sekä muutama muu tärkeä lausahdus, kuten "Olen väsynyt" - "Falradt vagyok".

Bussikortin hankkiminen osoittautui omituisemmaksi prosessiksi kuin olin kuvitellutkaan. Suomessa, ainakin pääkaupunkiseudulla, on itsestään selvää, että bussikortin voi ostaa missä vaiheessa kuukautta tahansa ja se on voimassa siitä tai muusta haluamastaan päivästä lähtien niin monta päivää kuin tarve vaatii. Täällä kuukausikortti tarkoittaa kalenterikuukausikorttia. Hinta on kuitenkin aina sama ostaa sen sitten kuun alussa tai kuun lopussa. Ei mitään järkeä. Opiskelijahinta ei tosin päätä huimaa, sillä lippu maksoi 2640 forinttia eli alle 10 euroa.

Forinttien kääntämisestä euroiksi tulikin mieleeni vaihtokurssit. Suomessa sai unkarin rahaa aivan poskettoman huonolla kurssilla verrattuna Pécsin rahanvaihtopisteiden vaihtokursseihin. Tänne tullessa kannattaa siis ehdottomasti vaihtaa rahaa Suomessa vain sen verran, että pärjää ensimmäisen päivän ja loput täällä.

Home sweet home

Juoksulenkkiä lukuunottamatta tänään on ollut kotipäivä. Oli muuten aivan huikeat näkymät ylhäältä Mecsek-kukkulalta alas kaupunkiin. Ja kunnon intervalliharjoittelu tuli siinä kaupan päälle, sillä välillä mentiin hurjan jyrkkää puuskuttaen ylös ja hetken päästä lasketeltiin kevyesti alas. Alueesta tulee varmasti vakkaripaikkani, kunhan lumet sulavat. Ylhäällä kukkulalla oli myös hotelli, Kikelet, joka Pécs-oppaani mukaan on legendaarinen hotelli 1930-luvulta. Hienolla paikalla se ainakin oli!

Lunta on tosiaan tullut pari päivää siihen malliin, että melkein jo masentaa. Lisäksi on melko kylmä, nytkin nettilämpömittari näyttää -2˚. Joo joo, tiedän kyllä, että Suomessa on paljon kylmempi :-) Oheinen kuva on otettu eilen välisisäpihaltani. Oma parvekkeeni on oikealla olevan rakennuksen ylhäällä näkyvän parvekkeen alapuolella.

Vaihtarikaverinikin pääsi tänään muuttamaan talon toiselle puolelle kivaan yksiöön.

Saint Valentine

Näin ystävänpäivänä on hyvä hetki kertoa hieman havainnoistani naisten ja miesten välisistä suhteista. Seurustelevat parit, niin nuoret kuin vanhat, osoittavat täällä julkisesti tunteitaan siinä määrin, että välillä se tuntuu jopa hieman häiritsevältä. Pariskunnat koskettelevat toisiaan ja pitävät kädestä kiinni, eikä ole mitenkään harvinaista vaihtaa kiihkeitä suudelmia kevyestä pusuttelusta puhumattakaan muiden ihmisten edessä.

Miehet ovat hyvin kohteliaita. Oven avaaminen naisille kuuluu yleisiin hyviin tapoihin näin tasa-arvonkin aikana maassa kuin maassa, mutta ei se silti ole joka paikassa niin itsestäänselvää. Täällä se on, ja minä pidän siitä tavasta!

Kotikadullani on Pécsin kaupungin historiasta kertova museo, jossa piipahdin tänään ihan extempore. Olin muuten koko vierailun aikana jääkaappikylmän museon ainoa asiakas. Museossa on tavaroita, kuvia, huonekaluja, pienoismalleja ja kaikkea muuta kiinnostavaa Pécsistä vuodesta 1686 vuoteen 1948, eli aina niihin aikoihin, kun kommunistit tulivat Unkarissa valtaan.

Király-katua pitkin eli ihan kotikatuni vieressä olevaa nykyistä kävelykatua pitkin on joskus 1900-luvulla kulkenut raitiovaunu, kuten kuva kertoo. Olisihan se mahtavaa, jos raitiovaunut ja kiskojen kirskuna kuuluisivat edelleen kaupungin katukuvaan.

Kävimme tänään hollantilaisten ystäviemme kanssa elokuvissa katsomassa Benjamin Buttonia. Elokuvateatteri, Cinema City, on kaupungin etelälaidalla, radan toisella puolella. Usko meinasi välillä lumisateessa ja kylmässä viimassa loppua, ennen kuin löysimme kävellen perille. Cinema Cityssä esitetään elokuvia myös alkuperäiskielellä, joten onneksi ei tarvinnut jännittää, kuinka hyvin Brad Pittiltä taipuu unkarin kieli ;-)

Superhyperkylmä

Miten näin etelässä voi olla näin kylmä? Jokunen päivä sittenhän oltiin jo kaivamassa kesävaatteita esiin.

Kaikissa Pécs-oppaissa sanotaan, että alueella on välimerenilmasto, mikä tarkoittaa kuumaa ja kuivaa kesää sekä viileää ja sateista talvea. Ehkä sitten Välimerenkin alueella viileä tarkoittaa pakkasta ja lumisadetta...

Tämä päivä huipentui bussiretkeen Tesco-supermarkettiin. Halvat on meikäläisen huvit. Tai oikeasti kyse on hypermarketista. Asuntoni lähellä olevassa Árkád-kauppakeskuksessa on Suomen Citymarkettien kokoinen ruokakauppa, Interspar, mutta tämä Tesco oli vähintään kolme kertaa sen kokoinen. Silti tai ehkä juuri siksi en löytänyt sieltä kaivattuja puurohiutaleita, joita muut suomalaiset olivat onnistuneet hankkimaan. Sen sijaan sain hommattua vähärasvaista jauhelihaa, jota ei myöskään ole tarjolla lähikaupassani.


Kaupoista on muuten äärimmäisen vaikeaa löytää unkarilaisia tuotteita, jos ei viinejä lasketa mukaan. Hyllyt ovat täynnä ylikansallisia tuttuja merkkejä, vaikka mielelläni ostaisin mahdollisuuksien mukaan paikallisia tuotteita. Jäin tätä asiaa oikein miettimään, ja sama tilanne on Suomessakin. Käsi tarttuu kaupan hyllyllä helposti isoihin merkkeihin, jotka usein ovat myös paikallisia tuotteita halvempia. Näin se menee.


Tiesittekö muuten, että Suomessa toimii aktiivinen Suomi-Unkari Seura? Ja että seuran Lahden osaston ystävyyskaupunki on Pécs? Käykääpä kurkkaamassa http://suomiunkari.fi/osastot/lahti/ ja skrollatkaa ihan sivun alalaitaan.

Unikuvia

Näin pahaa unta, että olin tullut Unkariin vain kuukaudeksi. Tunnelma unessa oli ahdistava, sellainen, että eihän kuukaudessa ehdi tehdä ja nähdä mitään eikä haluaisi vielä kotiin. Uni oli hyvä merkki siitä, että kaikki on sujunut täällä hyvin eikä koti-ikävä ole ehtinyt vaivata. Olen nähnyt unta myös pomosta ja hänen pomostaan. Sekin on hyvä asia - ettei totuus näet unohtuisi. Täällä ollaan kuitenkin vain väliaikaisesti.

Opiskelijajärjestön maaesittelyiltamat aloitti tänään Unkari. Esitys oli videota ja kuvaa Unkarista ja unkarilaisista hauskalla ja itseironisella tavalla kerrottuna. Yhdessä esityksen kohdassa mainittiin, että unkarin kieli on sukua suomelle ja virolle, mutta että tosiasiassa unkarilaiset eivät ymmärrä sanaakaan suomesta tai virosta. Todisteena siitä taustalla soi Hassiseen koneen Rappiolla. Muut vaihtarit varmasti kuvittelivat, että bändi oli jokin paikallinen kuuluisuus.

Unkarista on kotoisin myös yllättävän paljon kuuluisia ihmisiä ja tieteilijöitä. Esimerkiksi kuulakärkikynän, Rubikin kuution ja vetypommin juuret ovat Unkarissa. Ja tuli myös selväksi, että vesipallo on kansallislaji ja lajin edustajat ovat suuria sankareita Unkarissa.

Unkarilaisen keittiön herkkuina meille tarjottiin mitäpäs muuta kuin pogácsa-pullia, Traubisodaa ja itse tehtyä pálinkaa, hedelmäviinaa. Ärtsyä kamaa, mutta yllättävän hyvää. Huomaa kuvan kaunis pullo keskellä pöytää.

Unkarin kielen kurssi alkaa maanantaina, mutta nyt hyvää yötä :-)

Helppo elämä

Kouluasioilla tämänkin päivän blogimerkintä jatkuu. Odottakaa muutama päivä, kyllä tämä innostus tästä laantuu.

Tänään testattavana oli Advertising and Sales Promotion -opintojakso, jota ei alkuperäisessä kurssisuunnitelmassa edes ollut. Kurssi vaikutti erittäin asialliselta ja omaankin työhön täydellisesti sopivana, mutta Anonyymejä kotikiusattuja lainaten: Tuttua, tuttua! Onneksi on viikko aikaa miettiä lopullisia kurssivalintoja.

Ja nyt kouluasioista ihan muihin ajatuksiin, joista ensimmäisenä on pakko kehua kaikkia netin palveluja. Näin ulkomailla on aivan mahtavaa, että netin kautta voi esimerkiksi katsoa Suomessa samanaikaisesti esitettäviä tv-sarjoja ja kuunnella radiota netin välityksellä. Aloin ennen tänne lähtöä seurata MTV3:n Helppo elämä -draamasarjaa ja tietysti jäin koukkuun. Täytyy sanoa, että on todella hyvää palvelua Maikkarilta, että viimeisin jakso on katsottavissa netti-tv:ssä aina seuraavan viikon ajan. Aamuisin kahvinjuonnin ja muun valmistautumisen lomassa kuuntelen Ylen nettiradioita, mitä kanavaa milloinkin.

Televisiota en ole vielä viitsinyt edes avata, sillä kaikki televisio-ohjelmat on täällä dupattu. Tosin telkkaristani ei näy muuta kuin lumisadetta, sillä kyseisestä masiinasta puuttuu kaapelijohto.

Ensi viikolla menemme isolla tyttöporukalla katsomaan balettia "Bolero - Carmina Burana". Tänään haimme näytökseen liput, ja samalla ikuistin Pécsin kansallisteatterin.

Koulua, koulua, koulua ja vähän retroilua

Ihan turhaan raahauduin tänään kahdeksaksi kouluun. Strategic Management -kurssi kuulosti paperilla kiinnostavalta, mutta ensimmäinen sessio päättyi suureen pettymykseen. Ope-paralla ei pysynyt homma lainkaan hanskassa, ja ryhmien muodostamisesta syntyi unkarilaisten opiskelijoiden kesken kaaos. Asiaan emme päässeet ollenkaan. Onneksi ei tarvitse jatkossa mennä tämän sedän kurssille.

Iltapäivän Strategic Human Resource Management -kurssille en uskaltanut ladata suuria odotuksia. Kurssi osoittautui kuitenkin löydöksi. Kurssin professori, vanhempi herrasmies, on itse toiminut kymmeniä vuosia yrityselämässä ja erikoistunut kansainväliseen liiketoimintaan, henkilöstöjohtamiseen ja organisaatiomuutoksiin. Hänellä oli hyvä ja rento asenne elämään ja opetukseen ja - ennen kaikkea - karismaa ja pilkettä silmäkulmassa.

Välillä mentiin jutuissa ihan väärille poluille, kuten unkarin ja suomen kielen samankaltaisuuteen (veri - vér, vesi - viz, käsi - kéz) tai siihen, kuinka hänen ikäistensä on aikoinaan täytynyt opiskella pakkovenäjää tai siihen, millaisia saunoja Unkarissa on (kosteita ja vähälämpöisiä) tai siihen, kuinka unkarilaiset ovat huonoja opiskelemaan kieliä ja kuvittelevat olevansa edelleen yhtä iso maa ja kansa kuin joskus aiemmin.

Hauskin hetki koettiin, kun meidät ulkomaiset opiskelijat sekoitettiin unkarilaisten opiskelijoiden kesken ja aloimme tehdä pienryhmissä tehtävää, jossa piti puolessa tunnissa selvittää muutamien vihjeiden avulla, missä olemme, mihin olemme menossa ja miten sinne pääsemme. Tärkeä taito ylipäänsä elämässä.

Maistoin tänään unkarilaista legendaarista Traubisoda-juomaa, joka on tehty viinirypäleistä. Maistui vähän väljähtäneeltä päärynälimulta, mutta siitä tuli hyvä retrofiilis. Jotkut asiat tässä elämässä on ja pysyy, ja se on hyvä juttu! Mainos on vuodelta 1975.

What are you thinking about?

Ensimmäinen koulupäivä on onnellisesti takana. Tuntuu siltä kuin aivot olisivat olleet mankelissa, sen verran ilmeisesti jouduin tavallista enemmän keskittymään englanninkieliseen opetukseen. Kasilta alkaneen kurssin (Service Marketing and Management) opettaja oli ihan liekissä heti alusta asti, ja pommitti meitä kiperillä kysymyksillä minkä ehti. Aivan loistava ja pätevältä vaikuttava opettaja, ja erittäin kiinnostava aihe, tosin erittäin laaja kokonaisuus ja työläs. En vain ole aamuihmisiä...

Ennen opetuksen alkua opettajamme katseli minua hetken, käveli luokseni ja sanoi, että oli nähnyt valokuvani lehdessä. Kyse oli siis siitä viime keskiviikon orientaatiotilaisuudestamme. Lehti on kuulemma jokin paikallinen lehti ja hän lupasi tuoda sen minulle ensi kerralla.

Katsoimme tunnilla myös pari mainosta, joista toisen haluan jakaa myös teidän kanssanne. Ainakin se nauratti aamulla: http://video.google.com/videoplay?docid=-890218145934088002

Tiedekuntani orientaatiotilaisuudessa tapasin myös oman mentorini. Jokaiselle kansainväliselle opiskelijalle on nimetty oma avustaja, ja minä sain "omakseni" erittäin suloisen nuoren miehenalun, Szilárd nimeltään. Harmi vain, ettei minulla ollut hänelle mitään ongelmaa ratkaistavaksi. Hän olisi niin kovasti halunnut auttaa. Mutta eiköhän niitä ongelmia vielä riitä jaettavaksi Szilárdillekin.

Iltapäivän Global Marketing -kurssi vaikutti ihan yhtä lupaavalta kuin ensimmäinenkin. Mikäli tarjonta jatkuu yhtä laadukkaana, tulee vielä vaikeuksia kurssien valinnassa. Kaikkea kun ei voi ottaa. Tämän kurssin kyllä valitsen joka tapauksessa. Jaoimme jo esittelyvuorotkin kahdelle kurssitehtävälle. Jokainen joutuu esittelemään muille yhden yritys-casen ja yhden maaesittelyn. Minulle napsahti arvonnassa Wal-Mart, ja maaksi valitsin ihan oma-aloitteisesti Islannin. Suomi ja Ruotsi vietiin nenän edestä, joten pakko oli liputtaa vielä yhden Pohjoismaan puolesta.

Olin ilmeisesti niin jännänä tänään koulussa, että unohdin kokonaan ottaa valokuvia. Ohessa kuitenkin yksi kuva Business and Economics -tiedekunnan sisätiloista, jonka otin joskus aiemmin rekisteröintikeikalla. Seinät täynnä tärkeitä miehiä.

Lenkkipäivä

Nyt olen lyhytsanainen ja nopea, sillä pääkipu on aivan hirmuinen. Taitaa olla juoksulenkin jälkiseuraamuksia. Juokseminen on muuten ihan mielenkiintoinen tapa tutustua kaupunkiin, sillä siten näkee puolet nopeammin samat paikat kuin kävellen. Tällä kertaa valitsin tutustumiskohteeksi kaupungin etelälaidan, jossa oli iso teollisuusalue ja jossa joka toisen pihassa oli vihaisen oloisia koiria, jotka säikyttivät haukunnallaan minut melkein kuoliaaksi. Samalla seudulla oli myös Lidl, jossa espanjalaiset opiskelijat käyvät porukalla taksilla ja hankkivat sieltä halvat eineksensä.

Ruoanlaitto kotona ei tänään houkuttanut, mutta löysin läheltä pääaukiota avoinna olevan Áfium-nimisen kellarityyppisen ravintolan, jossa oli jännä, vanhahtava isomummolasisustus. Paljon vanhoja nojatuoleja ja sohvia, ja seinät täynnä tauluja. Silti siellä soi diskopoppi. Kotimatkalla piipahdin vielä kahvilla ja kakulla pääkävelykadulla sijaitsevassa Caflish-kahvilassa. Pécs-oppaani mukaan se on yksi kaupungin vanhimmista kahviloista, joka on perustettu jo vuonna 1869. Kahvilassa oli edelleen paikoillaan Zsolnay-posliinitehtaan valmistama takka, josta kuva ohessa. Zsolnay on erittäin tunnettu ja arvostettu posliinimerki Unkarissa, ja sen kotipaikka on Pécs.

Suomessa ei muuten tulisi mieleenikään alkaa kuvata jonkin kahvilan takkaa, mutta ulkomailla ollessa voi jotenkin vapaammin ja ihan luvan kanssa tehdä vähän hassujakin asioita. Hieman hölmö tunne tuli myös juostessa kaupungilla, tuntui, että ihmiset katsoivat juoksijaa kovin pitkään. Voi olla, että täällä paikalliset eivät harrasta lenkkeilyä tai fiksuina ihmisinä juoksevat siihen tarkoitetuissa paikoissa.

Sain myös ihan itse korjattua imurini. Imurin johto meni tässä yhtenä päivänä niin jumiin imurin sisään, että se ei liikkunut enää sisään eikä ulos. Näppäränä tyttönä ostin ruuvimeisselin ja avasin kaikki mahdolliset ruuvit, mitä imurista löytyy. Ihme ja kumma, mutta sain paikoiltaan menneen johdon takaisin rullalle. Kaikki, jotka vähänkään minua tuntevat, tietävät, että se oli iso saavutus.

Kävimme myös testaamassa suomalaisten ystävien kanssa pääkävelykadulla olevan Murphy's Pubin ja hörppäämässä yhdet juomat. Jäi tosiaan yhteen, sillä huomenna täytyy päästä kouluun heti kahdeksaksi. Onneksi asun ihan koulun lähellä. Ensimmäinen varisinainen koulupäivä, jännittävää, mutta tosi kivaa!

Kotikadulla

Aamu alkoi reippaasti. Sängystä ylös, verkkarit jalkaan, kamera mukaan ja ulos. Kotikatuni lähikulmilla oli vielä hiljaista, kun kaupungin ihmiset vasta heräilivät alkavaan viikonloppuun.

Elämä on ollut täällä tähän asti niin aikataulutettua, että oli ihan pakko lähteä päämäärättömästi kävelemään ja ihastelemaan kotikadun lähistöä, sen kauniita pastellisävyisiä rakennuksia ja kapeita kujia. Kävelyretken päätteksi hain aamiaissämpylät lähileipomosta (kuvassa oleva vaaleansininen rakennus), jota pitkätukkainen asunnonvälittäjäkin suositteli. Kotitaloni on oranssin rakennuksen ja sen vieressä olevan vaalean rakennuksen takana oleva matalampi, roosan värinen talo. Aivan mahtava sijainti, kun pullakauppakin on ihan vieressä!

Olin juuri tullut suihkusta, kun oveen koputettiin. Eilisen asuntonäytön omistajanainen kävi ilmoittamassa, että jos ystäväni vain haluaa, hän saa vuokrata sen. Ilo oli ylimmillään, kun sain viestitettyä asian vaihtarikaverilleni. Reilun viikon päästä voimme viettää tuplatupareita!

Kaupat menevät täällä viikonloppuisin todella aikaisin kiinni. Toki isot kauppakeskukset ovat auki myöhään, myös sunnuntaisin, mutta pienet kaupat sulkevat ovensa jo yhden maissa. Asiallisen oloinen kauneushoitola olisi ollut auki, ja melkein jo astuin sisään varaamaan itselleni hieronta-aikaa. Jätin sen kuitenkin ensi viikkoon, jolloin opintojenikin aikataulut tarkentuvat. Arcad-kauppakeskuksesta löysin kuitenkin pari kesäpaitaa, vaikka ilma ei kovin kesäinen ollutkaan. Tänään satoi myös vettä.

Opiskelijärjestön menokalenterikin saapui sähköpostiin. Torstai-iltaisin on maaesittelyiltamat, jonka aloittaa Unkari. Suomi-illan vuoro on 2. päivä huhtikuuta, joten ehdimme hyvin tilata salmiakit ja muut ainekset Suomesta tulevien vieraiden mukana. Maanantaisin on elokuvailta, jolloin pääsemme katsomaan unkarilaisia elokuvia. Keskiviikkoisin järjestetään tutustumisia eri kohteisiin ja nähtävyyksiin. Niitä tässä kaupungissa riittää, sillä Pécsissä on säilynyt kulttuuriaarteita aina esikristilliseltä ajalta ja ne on hyväksytty myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Pécs on ensi vuonna yhdessä Essenin ja Istanbulin kanssa myös Euroopan kulttuuripääkaupunki. Ei mikään turha mesta!

Kesävaatteet esille

Pakko hehkuttaa, mutta täällä oli taas tänään niin lämmin ja keväinen ilma. Mikäli kelit jatkuvat samanlaisina, täytyy lähteä pikaisesti ostamaan kesävaatteita ja pikkukenkiä villapaitojen ja talvisaappaiden tilalle.

Sain asuntooni tänään ensimmäiset vieraat eli ne samat mukavat suomalaiset, joihin tutustuin heti tänne tullessani. Suunnitelmissamme oli kyläilyn päätteeksi lähteä bussilla kaurapuurohiutaleostoksille isoon Tesco-hypermarkettiin, mutta kaurahiutaleet jäivät hankkimatta. Vaihtarikaverini oli nimittäin saanut tarpeekseen hostellin kommuuniasumisesta ja alkoi suunnitella oman asunnon vuokraamista. Pian löysimmekin itsemme asuntonäytöstä saman pitkätukkaisen välittäjän opastamana. Huvittavinta siinä oli se, että kyseinen yksiö on samassa rapussa kuin omani, ihan muutaman askeleen päässä. Asunnolla oli joku toinenkin ottaja, joten välittäjä lupasi ilmoitella lopputuloksesta asap. Olisihan se tosi mukavaa saada tuttu tyyppi naapuriin!

Perjantain kunniaksi lähdimme isommalla porukalla syömään. Paikaksi valikoitui Replay-niminen ruokaravintola pääkävelykadulla. Meidän kolmen suomalaisen lisäksi matkassa oli mukana kaksi hollantilaista, ranskalainen ja unkarilainen. Ravintolalasku kertoo hyvin Suomen ja Unkarin välisen hintaeron. Paistettu lohi grillattujen vihannesten kera, lasi valkoviiniä, juustokakku mansikoilla ja tuplaespresso maksoivat vajaat 20 euroa, ja siinä oli mukana muutama euro tippiä. Suomessa samasta ateriasta olisi joutunut maksamaan vähintään tuplasti enemmän.

Oikein mukavan illan päätteeksi nuoriso suuntasi takaisin hostellille ja yöllä varmasti ties mihin, mutta minä lähdin nautiskelemaan omasta hyvästä seurasta ja rauhasta viihtyisään Unkarin-kotiini.

Kaupunkikierroksella

Tiedättekö sen tunteen, kun pitkän ja kylmän talven jälkeen lähtee ulos normaaleissa kylmän kelin tamineissa ja siellä onkin yllättäen lämmin keväinen ilma? Tänään oli sellainen päivä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämmitti mukavasti mustan untuvaliivin läpi.

Tapasin tänään oman tiedekuntani koordinaattorin ja ilmoittauduin ensi viikolla alkaville kursseille. Täällä on aika joustava systeemi, sillä voimme ensimmäisen parin viikon aikana osallistua kaikille haluamillemme opintojaksoille ja valita lopulliset kurssimme vasta sen jälkeen. Helpottaa huomattavasti valintaa, sillä lyhyet kurssikuvaukset eivät välttämättä kerro koko totuutta.

Samalla keikalla sain kuulla, että kaikista ennakkotiedoista poiketen kevätloma ei olekaan maaliskuussa, vaan huhtikuussa. Muutos vaikuttaa väistämättä myös Suomen-visiittiini... Mitä todennäköisimmin olen siis täällä putkeen kevätlukukauden päättymiseen saakka ja jätän väliin myös yhden Suomessa olevan kurssin. Se olisi niin sopivasti osunut yksiin maaliskuun lomaviikon kanssa, mutta näillä nyt mennään.

Paikallinen opiskelijajärjestö vaikuttaa kovin aktiiviselta. Se järjestää viikottain tapahtumia, kuten elokuvailtoja ja museokäyntejä sekä retkiä, ja tänään oli niistä ensimmäinen. Muutama opiskelija kierrätti meitä ympäri historiallista keskustaa ja esitteli merkittävimpiä nähtävyyksiä ja menopaikkoja. Oheisessa kuvassa on osa sekalaisesta sakistamme. Keskellä oleva pipopää on italialainen huonenaapurini - todellisuudessa tänään ei siis ollut pipokeli! Taustalla olevassa keltaisessa rakennuksessa sijaitsee se erinomainen italialainen All' Elefante -ravintola.

Torstaisin ensi viikosta alkaen käynnistyvät myös maaesittelyiltamat, joissa eri maiden opiskelijat voivat vuorollaan esitellä oman maansa ruoka- ja juomakulttuuria. Suomalaisten kesken on jo kova suhina tarjoiluista ja ehdolla ovat olleet ainakin karjalanpiirakat, voileipäkakku, karjalanpaisti, hernekeitto ja salmiakkikossu.

Orientoitumista tulevaan

Tänään on orientoiduttu tuleviin opiskeluihin ja käytännön asioihin. Monta henkilöä pitää vielä tavata ja useampi valokuva antaa eri paikkoihin ennen opintojen alkamista ja sen jälkeen. Erikoisin niistä on rekisteröityminen ulkomaalaisvirastossa, jonne pitää viedä vino pino erilaisia liitteitä ja leimoja mukanaan. Mitähän, jos sen jättäisi tekemättä...

Jännittävin hetki orientaatiotilaisuudessamme oli, kun vanhempi herrasmies klenkkasi kynän ja lehtiön kanssa luokseni ja pyysi, josko voisin antaa haastattelun johonkin julkaisuun. Ei mitään hajua, mikä lehti oli kyseessä. Kuka olen ja mistä tulen -kysymysten jälkeen kehuin kovasti Pécsiä viihtyisäksi kaupungiksi ja kerroin syitä, miksi olin hakeutunut juuri Pécsiin: mm. yliopiston hyvä englanninkielinen kurssitarjonta ja halu tutustua paremmin Unkariin, unkarilaisiin ja muiden maiden opiskelijoihin. Haastattelun lisäksi kuvaaja tuli vielä ottamaan kuvan edustavasta haastateltavasta ;-) Paikalla oli muutenkin järjetön määrä kuvaajia, myös tv-kuvaaja, joka todennäköisesti taltioi tilaisuuden yliopiston omalle tv-kanavalle, joka näkyy yleisesti tässä kaupungissa.

Saimme maistaa myös unkarilaisia herkkuja, mm. pogácsa-palleroita. Sanakirjani mukaan ne ovat "rasvataikinakakkaroita", mutta todellisuudessa pieniä suolaisia juustopullia.

Kaikki halukkaat vaihtarit voivat osallistua kevään aikana myös unkarin kielikurssille, joka alkaa helmikuun puolessa välissä. Tunteja on noin 4 viikossa ja kurssin lopussa on sekä kirjallinen että suullinen koe. Kaupan kassalla olen jo uskaltautut pelkän hymyilemisen lisäksi avaamaan suuni ja sanomaan sekä aloitustervehdyksen (Jó napot) että lopetuskiitoksen (Köszönöm). Muutama muukin sana on tullut tutuksi ihan vain sen takia, että on täytynyt selvittää, mitä mikin on. Tänään tosin onnellisten kanojen munien ostaminen tuotti suuria vaikeuksia. Jokaisessa paketissa oli kuvia kanoista kuopimassa tyytyväisen näköisinä lajilleen tyypillisellä tavalla, vaikka todellisuudessa suurin osa niidenkin munien munijoista elää varmasti ala-arvoisissa häkkioloissa. Lopulta päädyin kalleimpiin muniin, mitä kaupasta saa ja toivon, että hinta olisi tässäkin tapauksessa merkki laadusta.

Sain avattua myös paikallisen T-Mobile-operaattorin kännykkäliittymän, ja - yllätys yllätys - taas sopimuksen tekemiseen tarvittiin äidin tyttönimeä. Oli pakko kysyä syytä tähän, mutta kumpikaan kahdesta minua erittäin avuliaasti palvelleesta asiakaspalvelijasta ei tiennyt syytä moiseen. Molemmat menivät hieman hämilleen kysymyksestä ja sanoivat hieman hymähtäen, että aina sitä vain kysytään. Jep jep... Aion vielä selvittää tämän mysteerin.

Lupailin lisää kuvia asunnostani. Ohessa keittiö olohuoneesta päin kuvattuna. Ehkä jonain päivänä saan otettua kuvia myös asunnon ulkopuolelta, mutta taidan odotella siihen parempia kelejä. Tänään on sataa tihuttanut koko päivän, mutta onneksi ollaan juuri ja juuri plussan puolella.

Muuttajat

Ollaanpas sitä blogikommenteissa vitsikkäällä päällä :-)

Hostelliin oli yön aikana muuttanut uusia asukkaita. Olimme toisen suomalaisen kanssa aamiaisella heidän kanssaan: kolme erittäin fiksua kroatialaista, jotka kaikki olivat tulleet tänne opiskelemaan unkaria ja englantia.

Kroatia on yksi niistä Unkarin useista naapurimaista, jossa ehdottomasti haluan kevään aikana käydä. Vaikka tiesin, että Zagreb on lähellä Pécsiä, en osannut kuvitellakaan, että sinne on junalla täältä vain noin neljän tunnin matka. Matkan varrella pitää vain vaihtaa kerran junaa ja voila, perillä ollaan.

Sain tänään avaimet oman uudenkarhean asunnon OVEN lukkoon! Vuokrasopimuksen allekirjoitusprosessi oli kaikkine vaiheineen erittäin mielenkiintoinen tapahtuma. Äidin tyttönimellä on tässä maassa jokin erityinen arvo, sillä sitä on tarvittu nyt sekä opiskelutodistusta varten että vuokrasopimuksen taustatietoihin. Erikoista, sillä kukaan ei ole kiinnostunut siitä, mikä minä olen omaa sukuani. Äidin tyttönimi?!?

Uusi asuntoni on edelleen aivan ihana! Tai varsinkin nyt, kun sain sen juuri siivottua.

Vaikka liettualainen kämppikseni olikin ihan mukava, näin aikuisella iällä asuminen laivahytin kokoisessa huoneessa tuntemattoman ulkomaan elävän kanssa ei oikein tuntunut mielekkäältä. Hänellä oli vielä jännä tapa viettää kaiket päivät samassa pienessä huoneessa musiikkia kuunnellen ja elokuvia katsoen ja vielä ilman kuulokkeita. Nyt tässä kämpässä soi musiikki silloin kuin soi ja nyt soi Angie Stone :-)

Ohessa yksi pikaotos olohuoneestani, jonka yhteydessä on myös pieni työpiste ja keittiö. Makuuhuone on erikseen ja tietysti vessa ja kylppäri. Lisää kuvia luvassa myöhemmin.

Huomenna on kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden orientaatiopäivä ja luvassa on taas varmasti paljon uutta mielenkiintoista asiaa.

Vain avain puuttuu

Ihan huikea päivä!

Useiden aamuisten yritysten jälkeen sain vihdoin asunnonvälitysfirman (jostain syystä blogi näyttää sanan kahtena sanana, vaikka kuinka kirjoitan sanan yhdyssanana...) mieshenkilön kiinni ja sovimme treffit kaupungille: tuntomerkkeinä vihreä Volkswagen ja pitkä, vaalea tukka. Ensin kävimme moikkaamassa tyttöystävät paikallisessa kukkakaupassa ja siitä sitten suorinta reittiä Volkkarilla pitkätukkaisen kotiin katselemaan vaihtoehtoisia asuntoja, joita kriteereilläni löytyi kaksi: toinen keskustassa ja toinen vähän etäämmällä, kaupungin pohjoispuolella olevalla Mecsek-kukkulalla päin. Niiden lisäksi pitkätukkainen halusi bonarina esitellä vielä yhden, vaikka tiesinkin, että siitä ei koskaan tule Unkarin-kotiani.

Muutaman puhelinsoiton jälkeen istuimme siis Volkkarissa ja noukimme city-asunnon omistajan auton kyytiin. Asunto oli aivan I-HA-NA! Talo on valmistunut vuosi sitten ja kaikki asunnossa oli uutta pesukoneesta, astioista ja sängystä lähtien. Olisin voinut saman tien pistää tuparit pystyyn. Kukkula-asuntokin oli ihan kiva, mutta vain ihan. Norjalainen lääketieteen opiskelijatyttö pakkaili siellä parhaillaan tavaroitaan, sillä hän oli lähdössä keskiviikkona kotiinsa jatkamaan täällä reputtamiaan opintojaan.

Bonaripaikka oli lähellä nykyistä hostelliani, mutta asunto oli vanhan pariskunnan omakotitalon yläkerrassa - ei kiitos. Kämppä oli muutenkin vähän nuhjuinen.

Oma päätös oli helppo tehdä, mutta ainoa ongelma oli enää se, että city-asunnon omistaja olisi halunnut asuntoon pitkäaikaisemman vuokralaisen. Taas yksi pitkätukkaisen puhelinsoitto, ja ... asunto oli minun, jippii! Päätin saman tien ostaa uuteen asuntooni keltaisia kukkia.

Huomenna allekirjoitan vuokrasopimuksen. Asuntoon täytyy tehdä erikseen myös omat sähkö- ja vesisopimukset, ja tietysti myös nettiliittymäsopimus paikallisen operaattorin kanssa. Joten jos huomenna Sarzsan blogi ei päivity, ei kannata huolestua. Istun todennäköisesti tyytyväisenä omalla sohvalla ja juon paikallista kuohuviiniä.

Otin yllä olevan kuvan kotimatkalla keskustasta hostelliin. Rakastuneilla pariskunnilla on täällä jännä tapa käydä sitoutumisen merkiksi lukitsemassa riippulukko rauta-aitaan kiinni. Joissain lukoissa on upeasti kaiverretut nimet ja kaikki. Toivottavasti saan omaan lukkooni avaimen huomenna.

Sosiaaliset suomalaiset

Ei ollut korvatulpille viime yönä käyttöä. Me suomalaiset intouduimme sosiaalisiksi ja rupattelimme oleskeluhuoneessa niitä näitä muiden maiden vaihtareiden kanssa. Päädyimme myös pelaamaan jotain ihmeellistä korttipeliä turkkilaisten, hollantilaisten, unkarilaisten ja liettualaisen kanssa niin, että lopulta piti hakea toinen korttipakka pöytään ja muutenkin soveltaa sääntöjä, jotta kaikki mahtuivat mukaan peliin.

Yöllisistä mekkaloistaan tunnetut espanjalaiset leikkivät sisätiloissa lumisotaa ja tarjosivat kahdesta isosta pesuvadista sangriaa, joka maistui vähän samalta kuin kylmä suomalainen glögi höystettynä nesteessä killuvilla hedelmillä. Jossain vaiheessa yöstä päädyimme koko porukalla vielä keskelle kaupunkia Cyrano-nimiseen yökerhoon, joka oli niin täynnä ihmisiä ja tupakan savua, että yksien drinkkien jälkeen lähdimme toisen suomalaisen vaihtarin kanssa takaisin taksilla hostelliin.

Illalla alkanut lumisade jatkui aamulla sakeana, mutta osa lumesta suli pois jo iltapäivään mennessä. Hostellimme kellarikerroksessa on kuntosali, joka tuli tänään testattua ja hyväksi koettua. Seuraavalla käyntikerralla hommaan kolmen kuukauden salikortin. Hintakaan ei päätä huimaa, noin 10 euroa/kuukausi.

Kaupungilla törmäsimme sattumalta liettualaisiin vaihtariystäviimme ja kävimme heidän kanssaan lounaalla italiaisessa Elefántos-nimisessä ravintelissa, missä pitsat paistetaan asiakkaiden näkösällä puulämmitteisessä uunissa. Todella viihtyisä paikka ja kana-vihanneshässäkkä erittäin maistuvaa.

Huomenna yritän edistää oman vuokrakämpän hankkimista. Soitan heti aamusta yhdelle asunnonvälittäjäfirmalle, jonka on perustanut pari yliopiston opiskelijaa. Pitäkää peukkuja!

Oli ihan pakko käydä ottamassa valokuva meidän yleisestä ja yhteisestä keittiöstämme, joka oheisessa kuvassa on itse asiassa ihan edukseen.