Pari päivää on ollut taas yhtä huisketta.
Baletti "Bolero - Carmina Burana" upeassa Pécsin kansallisteatterissa oli miellyttävä elämys. Ainoa asia, mitä jäin kaipaamaan, oli elävä orkesteri tanssijoiden tahdittajina.
Suomalais-belgialais-hollantilais-saksalais-liettualais-seurueemme oli ensin hieman hämmennyksissään, sillä väliaika tuli jo parinkymmenen minuutin tanssin jälkeen. Väliaikadrinksuilla teimme fiksuina ihmisinä "yllättävän" oivalluksen: esitys koostui kahdesta osasta, Bolerosta ja Carmina Buranasta. Ja koska Bolero-biisi kestää sen lyhyen aikaa minkä kestää, ensimmäinen osuuskin oli niin lyhyt. Se on kyllä hieno musiikkiteos!
Niin oli hieno kokemus myös Cella Septichora, joka on maan alla oleva hautakammiokeskittymä jostain parin tuhannen vuoden takaa. Osa esiin kaivetuista haudoista oli ilmatiivissä lasihuoneissa, jotta haudoissa olevat maalaukset säilyisivät mahdollisimman hyvin myöhemmillekin sukupolville tutkittaviksi ja ihailtaviksi. Oppaamme, opiskelijajärjestön puuhamiehiä, oli hieman heikossa hapessa edellisillan juhlimisen takia ja välillä vähän lyhytsanainen :-)
Aloitimme tänään myös huhtikuun maaesittelyvalmistelut. Sovimme samalla askelkuvioista tulevan lauantain International Eveningiin. Kaikille oli enemmän kuin epäselvää, mistä tilaisuudessa on kyse, mutta koska meitä suomalaisia liiketalouden opiskelijoita on ihan virallisesti pyydetty saapumaan paikalle, kolme meistä suostui osallistumaan. Juhla on lääketieteellisen tiedekunnan juttuja, mutta sieltä ei ilmeisesti löytynyt suomalaisia opiskelijoita edustamaan maatamme.
Tiedämme tilaisuudesta sen verran, että se on paremman tason juhla, joka alkaa eri maiden suurlähettiläiden tai muiden suurlähetystön edustajien ja opiskelijoiden tapaamisella, minkä jälkeen on maiden ruoka- ja lauluesityksiä ja tieysti ruokailua, jutustelua ja tutustumista muiden maiden opiskelijoihin. Meidän tarkoituksenamme on keskustella ja pitää seuraa Pécsin Suomen konsulaatin kunniakonsulaatille, Mr György Katorille.

Ja parasta pitää laittaa ylle. Valitettavasti kovinkaan monen matkalaukusta ei smokkia tai iltaklänninkiä löydy. Onneksi sentään tuli yksi asiallinen hame-pusero-kenkä-yhdistelmä mukaan.
Odotan mielenkiinnolla iltaa!
Odotan mielenkiinnolla iltaa!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti