keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kesän tuoksu


Tänään selvisi pitkään ilmassa ollut arvoitus äidin tyttönimen merkityksestä Unkarissa. Eipä siinä sen kummempaa ole kuin että se on nimen lisäksi toinen tunnistetieto, jolla varmistetaan, että henkilö on se, kuka väittää olevansa. Suomessa käytetään yleisesti henkilötunnusta ja täällä äidin tyttönimeä.

Kärjistetysti voisi kai sanoa, että unkarilaiset ovat enemmän kiinnostuneita ihmisistä ja suomalaiset numeroista. Insinöörikansaa!

En ole ikinä ollut mikään erityinen kirpputori-ihminen lukuunottamatta Tukholman Beyond Retro -kauppaa, joka ei edes ole kirpputori, vaan vintage-vaatteita myyvä aarreitta. Ehdottomasti muuten Tukholman-kävijän ykköskohteita, vaikka ei edes pitäisi vaatteista! Mutta siis noin yleisellä tasolla ajatus toisen ihmisen käyttämien vaatteiden päällepukemisesta ei houkuta. Tänään löysin kuitenkin hauskan pienen second-hand-kaupan ja oli ihan pakko ostaa pari kesämekkoa. Toinen niistä on hellemekko ja toinen pikkumusta juhlamekko, eli hellettä ja juhlia odotellessa palailen kesäkuun alussa kesä-Suomeen.

Paluupäiväkin on jo tiedossa, ja se on 6. päivä kesäkuuta. Ei ollenkaan hassumpi päivä kotiutua, vai mitä ;-

Tällaisia ihanuuksia on koulumatkani varrella toiselle tiedekunnalle. Saisipa kuvaan mukaan myös tuoksun tuosta mikä-lie-puusta tai -puskasta. Vastaleikatun nurmikon tuoksu hieman kosteana ja lämpimänä aamuna ei sekään ole yhtään pöllömpi tuntemus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti