keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Relaa vähän


Kevään viimeinen kulttuuriretki huipentui Pécsin ytimessä olevaan vihreäkupoliseen moskeijaan sekä varsinkin yövalaistuksessa huikean hienoon katedraaliin. Unkarilainen opiskelijaoppaamme on ollut kierroksilla ihan huippu ja kertonut asioita, joita ei ikinä olisi omin nenin saanut tietää. Katedraalin viinikellarissa viinilasien ääressä saimme sitten kehuttua puolin ja toisin, kuinka mukavaa meillä onkaan ollut.

Mikähän ihme siinäkin on, että joka päivä on aivan hillitön kiire? Onkohan se sisäsyntyistä, siis että sen kiireen vain aina järjestää itselleen on sitä sitten siellä tai tuolla vai onko se päälle jäänyt tunne? Ajattelin ennen tänne tuloa, että kerrankin on aikaa vähän relata ja ottaa rauhallisesti, olla silloin tällöin tekemättä mitään järkevää tuntematta siitä kuitenkaan huonoa omaatuntoa, mutta pyh ja pah. Lukuunottamatta tosin niitä muutamia ihania arkiaamuja, jolloin on saanut rauhassa valmistautua päivän ohjelmaan, laahustaa vähän pidempään yöpaita päällä tai käydä aamulenkillä. Tänään oli kyllä taivaallisen ihanaa päästä hierontapöydälle päättömän suhaamisen päätteeksi.

Tänään oli myös ihanan lämmin ja aurinkoinen ilma muutaman epävakaisemman päivän jälkeen. Parvekkeen ovesta tuli mukavasti lämpöä ja kesätuulta myös sisälle. En olisi tällä hetkellä missään muualla niin mielelläni kuin täällä!

Suomi-leipomo siirtyy huomenna naapurista tähän kämppään, ja myös vuokraemäntä ja -isäntä saapuvat kylään hakemaan vuokransa. Katsotaan, osuvatko yhtää aikaa valmiiden voisilmäpullien kanssa.

1 kommentti:

  1. Szia!
    Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Olen seurannut sitä liki päivittäin alusta alkaen.
    Tänään luettuani kuinka kesäinen ilma virtaa sisätiloihin en voinut olla kirjoittamatta... Olen tuon kokenut itsekin alkukevään päivinä Pécsissä.

    On ollut mukava huomata kuinka olet "unkarilaistunut" eli paikan nimet alkavat olla unkariksi. Siellähän olet. Hesan Kauppatorikin tuntuu aina hassulta Market Squaren nimellä suomalaisessa tekstissä.
    Pécsistä olet löytänyt mielestäni todelliset helmet, esimerkiksi kahvilan/ravintoloiden suhteen. Pécs on uskomaton kaupunki, kun sen löytää! Luulen löytäneeni sen joskus 1970-luvulla ja sen jälkeen olen käynyt siellä 1-3 kertaa vuodessa. Kaupungin kulttuurielämä on käsittämättömän vilkasta. Ehkä tuo ajatus johtuu näkökulmastani Lahdesta ajatellen. Pécsissä on yli 20000 opiskelijaa, Lahdessa ei ole ollut yliopistoa vuodesta 1357 lähtien niinkuin Pécsissä.
    Jos haluat mutkattomia kontakteja Pécsiin kulttuurielämään, niin autan mielelläni.
    Lisää nautinnollisia hetkiä Pécsiin!
    Hannu Jalkanen
    Lahti
    hannuhot@hotmail.com

    VastaaPoista