tiistai 7. huhtikuuta 2009

Viiniviljelmiltä munamuseoon


Ja kesälämmin se vain jatkuu!

Budapestissä tuli sunnuntaina käveltyä jalat kipeiksi Budan linnavuorella ennen Vieraan saapumista. Lentoasemalle pääsi keskustasta kätevästi metro-bussiyhdistelmällä. Koneiden odottelijoille on kentällä oma näköalatasanne, ja siellä aika vierähtikin nopeasti koneiden nousuja ja laskuja seuratessa.

Auton vuokraus sujui naapuriterminaalissa suunnitelmien mukaisesti. Matkan varrella olevia pikkukyliä emme pimeydestä johtuen päässeet ihailemaan - upeasti valaistuja kirkkoja lukuunottamatta. Tescon yötä päivää oleva hypermarketkin tuli testattua perillä. Samalla pääsimme päivittelemään Suomen ylisäädeltyjä ja sekavia aukiolokäytäntöjä sekä typerää ja ylihuolehtivaista alkoholipolitiikkaa. Täällä Tescoon voi kävellä vaikka keskiyöllä ostamaan konjakkipullon, ja sehän on aivan kamalaa!

Ensimmäinen yhteinen aamumme alkoi upporasvaisella ja äklösuolaisella aamiaisella pääkävelykadun Corso-ravintolan terassilla, josta jatkoimme vuoren huipulla olevalle tv-tornille ihailemaan kaunista kaupunkiamme. Ehdimme eilisen aikana myös vierailla moskeijassa, kierrellä Árkád-kauppakeskuksessa, istuskella ja polttaa olkapäämme terassilla ja syödä lounasta moskeijan lähellä olevassa ulkopizzeriassa. Illallista nautimme pitkän kaavan mukaan Replay-ravintolan terassilla.

Tänään teimme hauskan päiväretken muutaman kymmenen kilometrin päässä olevalle arvostetulle Villányn viinialueelle, jossa ei tosin ennakko-odotuksista huolimatta päässyt opastetuille vierailuille viinitiloille. Sen sijaan ajelimme omin päin pieniä maalaiskatuja viiniviljelmien keskellä, joita riittikin silmän kantamattomiin. Viinimuseon ystävällisiltä myyjiltä oli ihan pakko ostaa alueen voittajaviiniä, vaikka saman viinin olisi saanut myös Tescosta, ja vielä halvemmalla.

Viiniviljelmiltä koukkasimme Zengövárkanyssä olevaan munakaupunkiin, joka ei tosin ollut kaupunki, vaan pienen pieni idyllinen kylä, jossa on pieni munamuseo vitriinit täynnä perinteisin tavoin maalattuja koristemunia.

Huomenna suuntaamme Opel Corsamme kohti Kroatian Zagrebia ja koukkaamme ehkä Slovenian kautta takaisin kotiin. Hei taas hetkeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti