Hieno päivä taas tänään, monestakin syystä!
Löysin Király-kävelykadulta, kansallisteatterin kupeesta, hyvän kampaajan, joka ei ollut mikään nurkkahuoneeseen kyhätty tuoli ja peili -salonki. Niitäkin täällä näkee. Sen lisäksi, että kampaamo oli kampaamon näköinen ja tukkatulos oli hyvä, liikkeessä puhuttiin englantia ja siellä sai maksaa luottokortilla. Eikä maksanut paljon. Suosittelen: http://www.hajas.hu/, liikkeitä on myös Budapestissä.
Sää jatkui taas tänään helteisen kesäisenä. Parhaimmillaan mentiin reilusti yli kahdenkymmenen. Ihmiset kulkivat kaupungilla pikkupikkuvaatteissa ja nautiskelivat ruoasta ja juomasta aurinkoisilla terasseilla. Tämäkin kaupunki näyttää heräävän eloon näin kesän kynnyksellä.
Kerroin aikaisemmin, että yksi suomalaisopiskelijoistamme pelaa yliopiston joukkueessa koripalloa. Pieni korjaus on paikallaan, sillä pelin nimi on lentopallo (pallo kuin pallo ;-). Tänään oli pelipäivä ja vastassa oli joukkue Ózdista. Huisin jännä peli, vaikka voitto tulikin kotiin aika selvin numeroin. Oheisessa kuvassa pelitunnelmaa - siniset ovat meidän kylän poikia.
Huomenaamuna Budapestiin ottamaan vastaan ensimmäistä Suomen-vierasta.
Huomenaamuna Budapestiin ottamaan vastaan ensimmäistä Suomen-vierasta.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti