Viime päivät ovat kuluneet tiiviisti koulutöiden parissa, sillä yritän kuumeisesti saada Global marketing -kurssin esitykset valmiiksi ennen viikonlopun Balaton-retkeä. Esitysten H-hetki on heti maanantaina. Esityksiä on kaksi(!), joista toinen käsittelee Wal-Martin maailmanlaajuista laajentumista ja toisessa esittelen Islannin erinomaisuutta mm. yritysten sijoituskohteena. Hyvä valinta meikäläiseltä tässä taloudellisessa tilanteessa, jossa maa on lähes konkurssikypsä...
Aika puuduttavaa muuten välillä kuunnella opiskelijoiden esityksiä, sillä niitä saattaa olla putkeen jopa kahdeksan. Ja suoraan sanottuna suuri osa esityksistä on niin ala-arvoisia, että huh huh. Onneksi joukossa on ollut myös muutama hyvin valmisteltu ja esitetty keissi.
Eilen sattui jännä tapaus, kun viipotin kohti koulua. Näin jo kaukaa ison ihmisryhmän kävelevän verkkaisesti pitkin kävelykatua samaan suuntaan kuin minä. En siis kuullut sanakaan, ja näin heidät vain takaapäin, mutta silti olin varma, että he ovat suomalaisia. Ja niinhän se oli, mukava suomen kielen porinahan kadulla kuului, kun pääsin kohdalle. Mikähän ihme siinäkin on, että meidät suomalaiset tunnistaa jo kaukaa ja vaikka takaa päin? Valitettavasti minulla ei ollut aikaa jäädä juttelemaan porukan kanssa, sillä olin jo muutenkin myöhässä koulusta. Eräs toinen suomalainen oli törmännyt samaan porukkaan ja pysähtynyt juttelemaan. Pienen keskustelun jälkeen oli selvinnyt, että he ovat samalta seudulta ja yhteisiä tuttujakin löytyi. Pieni maailma!
Oheisen kuvan kautta palataan tasan kahden viikon päähän ja Villányn viinitarhoille. Opiskelijajärjestökin on suunnittelemassa retkeä alueelle, mutta sillä matkalla keskitytään takuuvarmasti viiniköynnösten ihailun sijaan itse asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti