On tässä kaupungissa jotain rumaakin. Ja se on kommunistiajalta oleva pytinki, joka on niittänyt mainetta olemalla maailman korkein asumaton asuintalo. Kaupungin länsiosassa sijaitseva rumilus on ollut tyhjillään nyt jo 20 vuotta!?!
Talo on matkan varrella toiselle tiedekunnalle, jossa käyn unkarin kielen kurssilla. Tänään oli niin kaunis päivä, että päätin kävellä kouluun mennen tullen. Itse tunnilla olin aivan jäässä kielen kanssa, kaikki sanat ja opit olivat kadonneet päästäni loman aikana.

Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä tyttöjen kesken retki Balatonille. Teimme jo ensisuunnitelmat matkareitistä, vierailemisen arvoisista paikoista, majoituksista, auton vuokraamisesta ym., ja pääsimme oikein hyvään lopputulokseen reissun kulusta. Apuna meillä oli unkarilaisen opiskelijaoppaamme vinkit must-see-paikoista. Turistikausi alkaa järvellä vasta myöhemmin keväällä, mutta emmeköhän sieltä joitain auki olevia paikkoja löydä. Ja onpahan tilaa huristella ympäri järveä. Minä ajan. Iik.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti