Läksyt on nyt tältä keväältä luettu. Tenttikin meni kait ihan hyvin. En muuten ole tainnut muistaa kehua, että sain Strategic Human Resource Management -tentistä ja kurssista vitosen. Se oli siis se, joka oli heti koeviikon aluksi vieraideni vielä ollessa täällä. Ihan jees.
Mutta back to Belgrad-Sarajevo-turneelle. Bussimatka Belgradista Sarajevoon kesti noin seitsemän tuntia. Serbian puolella maasto oli melko tasaista peltomaisemaa. Tien vartta reunusti aika ajoin pieniä maalaiskyliä. Oikein siistiä ja pihat kauniisti hoidettuja.
Rajan yli Bosnia-Hertsegovinaan mentiin Zvornik-nimisen kylän kohdalta, tai ainakin sen niminen kyltti oli tien varressa. Heti rajan toiselta puolelta alkoivat huikeat vuorimaisemat. En voinut kuin ihastella ja ihmetellä. Ja jos nyt oikein ymmärsin, ne ovat korkeimmat Bosnia-Hertsegovinan vuoret. Ja sitä maisemaa jatkui aina Sarajevoon asti eli koko 3,5 tuntia. Tie oli todella kapea ja mutkikas, välillä mentiin tunneliin, ja teiden vartta reunustivat kauniit jokimaisemat. Harmi vain, että jossain vaiheessa matkaa tuli pimeää.
Mutta ennen pimeää, ja onneksi tosiaan ei ollut vielä pimeää, tapahtui aika "hauska" juttu, sillä olin yhdellä epävirallisella vessatauolla jäädä bussista. Yritin vielä olla nopea, mutta kun tulin ulos vessasta, joka oli siis sellainen pelkkä reikä lattiassa, bussi jo lähtikin liikkeelle. Baarin terassilla olevat nuoret miehet huomasivat tilanteen ja alkoi kova mekkala samalla kun minä juoksin laukku olalla korkokengät jalassa bussin perään. Jossain vaiheessa jo pysähdyinkin ja luovutin, sillä todella näytti siltä, että sinne se nyt meni. Onneksi kuski kuitenkin huomasi meikäläisen ja pääsin kyytiin. En edes kauheasti pelästynyt, nauratti vain koko tilanne. Vaikka olisihan siinä ollut järjestämistä, että olisin päässyt sieltä kyläpahasesta Sarajevoon, jonne oli vielä 2,5 tunnin ajomatka.
Hotellini oli aivan vanhan kaupungin kupeessa. Mutta kun oli pimeää, enpä juuri mitään ehtinyt enää sinä yönä nähdä. Aamulla kun avasin hotellin verhot, olin pyörtyä. Aivan uskomattoman upeat vuoret reunustivat koko kaupungin.
Jotenkin tuntuu nyt siltä, että tästä reissusta riittäisi tarinaa kirjaksi asti ja koska en nyt millään osaa kiteyttämisen jaloa taitoa, lopetan tältä erää tähän ja jatkan Sarajevosta vielä seuraavassa postauksessa. Se kaupunki on sen ansainnut.
Oheinen kuva on otettu bussista jossain päin Bosnia-Hertsegovinaa ennen vessaepisodia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti