maanantai 18. toukokuuta 2009

Tyttöjen viikonloppu


Ihana tyttöjen viikonloppu takana! Perjantaina katsastettiin Budapest kauppahalleineen ja linnavuorineen, mutta muu osa pitkästä viikonlopusta meni kuumassa, helteisessä Pécsissä. Lauantaipäivään käytiin hakemassa vauhtia vuorella olevasta Kikelet-hotellista. Se se vain on aina yhtä vaikuttava paikka!

Terassien penkkejäkin tuli kulutettua ihan kiitettävästi, mutta mikäs sen ihanempaa hottiakin hotimmassa kesäsäässä. Muutaman asteen naiset taisivat olla tänään lähtiessään paahtuneempia kuin tänne tullessaan.

Koeviikko alkoi raa'asti heti aamulla Strategic Human Resource Management -kokeella. Ihan käsittämättömän härdellin sekä opettaja että oppilaat saivat aikaan. Ensin osalle porukasta jaettiin koepaperit ja hetikohta ne kerättiin pois, sillä kopioita ei ollutkaan tarpeeksi. Ja voi hyvänen aika, mikä säpinä luokkahuoneessa alkoi open poistuttua niiden ympärillä, jotka olivat ehtineet nähdä kysymykset. 

Lopulta tilanne rauhoittui, mutta vaikka kuinka ope yritti olla tarkkana, moni onnistui silti lunttaamaan tai kuiskimaan vierustoverinsa kanssa. Tiedä sitten, oliko siitä heille enemmän haittaa kuin hyötyä, mutta meikäläinen ainakin yritti pärjätä ihan omilla, joskin melko huonoilla eväillä. Toivotaan kuitenkin parasta.

Nyt onkin sitten lepoa ja rentoutusta monta päivää. Viimeinen tentti on vasta kesäkuun alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti