perjantai 30. tammikuuta 2009

Hostellielämää


Tänään oli muuttopäivä. Yliopiston hostellissa asuu noin 800 opiskelijaa, joista tietysti suurin osa unkarilaisia. Kaikki ulkomaiset vaihtarit on majoitettu yhteen ja samaan kerrokseen siten, että tytöt asustavat käytävän toisella puolella ja pojat toisella. Osa vaihtareista on ollut täällä jo pidempään, ja oli mielenkiintoista seurata, minkälaisia suhteita kukin oli kenenkin kanssa ehtinyt solmia. Useita.


Sain kämppäkaverikseni liettualaisen tytön, joka oli tehnyt bussilla ja ties millä välineellä matkaa tähän viehättävään opiskelijakaupunkiin lähes kaksi vuorokautta! Naapurihuoneessa asuu toinen liettualainen ja italialainen tyttö, ja heidän kanssaan jaamme kylppärin, vessan ja jääkaapin. Kivan tuntuisia tyttöjä kaikki, mutta niin kovin nuoria. Keittiö on kaikille yhteinen. Jippii!


Muuten päivä meni parin suomalaisen vaihtarin kanssa kaupunkia ja kauppoja kierrellessä ja kävimme myös kurkkaamassa oman laitoksemme eli Business and Economics -tiedekunnan tiloja. Kuva ohessa. Upeeta, nyt osataan reitti oikeaan osoitteeseen, jossa opinnot alkavat vasta reilun viikon päästä 9.2.


P.S. Kirjoitin eilen hotellistani, joka sijaitsi Pécsin pääaukion, Széchenyi Squaren vieressä. Pécsin kaupungin sivuilla osoitteessa http://en.pecs.hu/page/webkamera/ on webbikamera, josta näkee lähes reaaliaikaista kuvaa kyseisestä aukiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti